Loiste-ruusu liittyi uusien kotimaisten ruusujen perheeseen

Helsingin yliopiston vuonna 1992 aloittama ruusunjalostusohjelma on tuonut jo monta uutta ruusua kestävien omajuuristen ruusujen valikoimaan. Puutarhurin kannalta on mielenkiintoista seurata niiden kasvua ja talvehtimista sekä myös sitä, mihin ruusuihin asiakkaat puutarhalla eniten ihastuvat. Viimeisin meille kasvatukseen tullut ruusu on ”Loiste”. Uudet ruusut kiinnostavat monia ruusuharrastajia ja ensimmäiset taimet lähtivätkin viime viikolla Helsingin ruususeuralaisten matkaan.

Loiste on kukaltaan helakan värinen ja kauniin tummalehtinen ruusupensas.

”Loiste” on kukaltaan helakan värinen ja kauniin tummalehtinen ruusupensas. ”Loisteen” kukkien terälehtien pitäisi kestää normaalia pidempään varisematta pensaassa ja ainakin tämä ensimmäinen kukka on kestänyt jo useita päiviä.

Loiste on kartanoruusu ”Pikkalan” jälkeläisiä. ”Pikkala” tai ”Pikkalan kaunotar”  on Siuntiosta Pikkalan kartanon puutarhasta löytynyt vanha ruusu, joka ihastuttaa sekä kukan muodolla että voimakkaalla ruusun tuoksullaan. ”Pikkala” on yleensä melko myöhäinen kukkija, mutta tänä kesänä kaikki ruusut ovat olleet kukassa normaalia aiemmin. Kasvutavaltaan se on tanakampi kuin hyvin rentokasvuiset kartanoruusut ”Tähtitorninkatu” tai ”Tunnelitie”. Täällä Säijässä ”Pikkalan” oksankärjet yleensä paleltuvat talvisin, joten se ei kasva kovin korkeaksi pensaaksi.

"Pikkalan" kukka on kauniisti kerrannainen ja täysin avoimena melkein pallomainen.  Aurinkoisella ilmalla kukan väri on vaaleamman punainen.

”Pikkalan” kukka on kauniisti kerrannainen ja täysin avoimena melkein pallomainen. Aurinkoisella ilmalla kukan väri on vaaleamman punainen.

”Loiste”  saa pihallamme paikan hieman varjoisesta kulmauksesta, sillä sen kukinnan pitäisi jatkua kuukauden verran ja kukan värin olla katveessa voimakkaamman punainen. Katsotaan sitten, millainen kaunotar ”Loiste”-lapsesta kehittyy.

2 vastausta artikkeliin ”Loiste-ruusu liittyi uusien kotimaisten ruusujen perheeseen

  1. Miten Loiste-ruusu on pärjännyt puolivarjoisella paikalla? Sopisiko tämä ruusu aidanteeseen Etelä-Suomeen, maaperä on savista? Aidanne saisi olla maksimissaan 1.5 m leveä. Kuinka leveä ruusupensas Loisteesta tulee?

  2. Hei Anna,
    Hupsis, kommentit on jääneet huomaamatta ja vastaus tulee nyt vasta. Mutta eipä toisaalta istuttamaan ole tässä talvella päässyt eli ehkä vastauksesta on vielä apua:)
    Loiste on hieno ruusu siksi, että sillä on pensasruusuksi hyvin pitkä kukinta-aika. Yksi pensas on meillä istutettu vähän varjoisampaan paikkaan. Kukat kestävät avauduttuaan pitkään, mutta kasvuvauhti ei ole ollut varjossa kovin hyvä. Jotenkin aurinkoinen paikka tuntuu tekevän ruusuilla aina kauniimman kasvumuodon. Kovin vahvasti leviävä Loiste ei tunnu olevan eli varmaan kyllä mahtuisi tuohon paikkaan. Maaperä kannattaa kyllä perusparantaa ja lisätä siihen reilusti hiekkaa ja humusta saven sekaan. Savi on yhtenä ainesosana ihan hyvä, mutta pelkästään vähän liian kovaa ja helposti liian märkääkin. Hehkuvan värinen Loiste kyllä varmasti kiinnittäisi aidanteena huomiota!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *