Muumiotauti- jaksaa kerätä!

Muumiotauti on ikävä sienitauti (Monilia fructigena) , joka voi pilata paljon omenasatoa. Jos siivoustalkoot hedelmäpuiden juurella jäivät viime syksynä väliin, ehtii toimeen vielä tarttua. Nyt on kuitenkin viimeinen hetki, kohta puiden alle kasvava ruoho tekee työstä hankalaa.

Muumiohedelmät ovat pinnaltaan keväällä mustia ja niissä näkyy edelleen pieniä valkoisia laikkuja. Omenapuun juurella voi olla monen kokoisia muumioituneita omenoita, osa on pudonnut puusta jo raakilevaiheessa. Sieni-itiöt talvehtivat myös puun alle pudonneissa hedelmäpuun lehdissä.

Muumiohedelmä

Muumiohedelmä

Muumiotaudista on hankala päästä eroon, mutta omenoiden kerääminen pois on tärkeää. Hedelmiä ei saa laittaa avokompostiin, vaan mieluummin jätekeräykseen. Muumiotautia aiheuttava sieni ei tuhoudu alhaisissa lämpötiloissa. Hyvin toimiva lämpökompostori käy, samoin muumiohedelmien polttaminen. Myös tarpeeksi syvään kuoppaan hautaamalla saa sienen itiöt pysymään poissa. Myös puun alla olevat lehdet kannattaa samalla haravoida ja hävittää omenoiden tapaan.

Kotipuutarhassa tärkeää suojautumista on pitää hedelmäpuiden latvukset tarpeeksi harvoina, jotta kosteus haihtuisi puista nopeasti. Muumiotautia aiheuttava sieni viihtyy parhaiten kosteassa ja lämpimässä.  Omenarupi ja omenan kuorta viottavat tuholaiset auttavat sientä tunkeutumaan omenan raakileeseen. Lajikevalintaan kannattaa kiinnittää huomiota. Jotkut lajikkeet ovat selvästi herkempiä saamaan muumiotautia, esimerkiksi hyvin suosittu Valkea kuulas on melko altis muumiotaudille. Nyrkkisääntönä on, että ohutkuorisiin omenalajikkeisiin vioitus syntyy helpommin.

Viime kesän sateet saivat kaikki sieni-itiöt valloilleen. Omenat omasta puusta ovat kuitenkin niin herkullisia, että jaksaa jaksaa kerätä viimeistään nyt kaikki muumiot pois satoa pilaamasta. Ja vaikka se olisi ollut parempi tehdä jo syksyllä, ei muumioitiöitä silti kannata päästää liikaa valloilleen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *