Marraskuinen syksy on lyhentänyt päivän pituuden ja pakkanen on ruskettanut kauniit syysvärit jo unohduksiin. Onneksi syksyn ruskaloistoa on tallentunut kuviin. Kun lehtivihreä häviää lehdistä, löytyy aivan uusia loistavia värejä, joista nauttia ennen talven tuloa. Tässä muutamia poimintoja:

Pieni puistoatsalean taimi Onnimanni (Rhododendron ”Onnimanni”) odottaa ensimmäistä talveaan. Onnimanni kukkii kesäkuussa oranssinkeltaisin kukin ja kuuluu kotimaisten atsaleojen perheeseen.

Atsaleat ja pensasmustikat ovat hyvä lisä havuryhmiin, niiden syysvärit loistavat monen sävyisinä punaisina ja lehtien kiilto tehostaa väriä. Molemmat ovat happaman turvepitoisen maan kasveja ja pitävät kasvuaikaan riittävästä kosteudesta. Atsalean hyvä kukinta vaatii kyllä aurinkoisen kasvupaikan, joten ihan syvään varjoon niitä ei kannata istuttaa. ”Onnimannista” löytyy kuvia kukkivana: http://blogs.helsinki.fi/avainola/onnimanni/

Blandaruusu ”Toukoniitty” on vanha kanadanruusu-risteymä, joka on löytynyt Helsingistä Toukoniityn puistosta. Kukat ovat hennon ruusunpunaiset ja melko vaatimattomat, mutta syksyllä ”Toukoniitty” puhkeaa yltäkylläiseen väriloistoon.

Ruusuja ei yleensä pidetä kovin ihmeellisinä syysväreiltään ja eivät ne yleensä kovin ihmeellisiä olekaan. Joskus juhannusruusut muuttuvat lehdiltään kauniin tummanpunaisiksi, mutta monella kesän kaunottarella lehdet vain ruskettuvat ja kuivuvat pakkasten tullen. Siksi Rosa blanda ”Toukoniitty” hurmaa joka syksy, sen syysväri on aivan takuuvarma. Lisäksi se tekee runsaasti kiulukoita, jotka koristavat talvella sen ruskeanpunaisia varsia.  Kasvupaikan suhteen ”Toukoniitty” on helppo ruusu ja tiheässä pensaassa on kiitollisen vähän piikkejä.

Säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta) on varmasti yleisin meillä kasvatettu köynnöskasvi ja se kasvaa voimakkaasti alkuun päästyään. Paras syysväri villiviiniin tulee aurinkoisella kasvupaikalla.

Säleikkövilliviini sopii seinustoille, pergolaan tai peittokasviksi maan pintaan. Se on tullut meille Pohjois-Amerikasta, ilmeisesti Pietari Kalmin kasvinkeruumatkalta 1700-luvulta. Puutarhanhoitoa vilkastutti silloin vallinnut hyödyn aikakausi, mutta villiviini ei kovin hyötykasvi ole, koska sen marjat ovat myrkyllisiä.

Helmipihlaja (Sorbus koehneana) on siro pieni pensas, jonka voisi istuttaa vaikkapa japanilaiseen puutarhaan.

Jopa Oulun korkeudella saakka menestyy pieni helmipihlaja. Sen kapeat ja jopa 20 cm pitkät lehdet ovat monilehdykkäiset. Ne punertuvat kuivilla paikoilla jo elokuussa ja ovat syksyllä sekoitus punaista, oranssia ja keltaista syysväriä. Helmipihlaja on saanut nimensä valkoisista helmimäisistä pihlajanmarjoista, joita linnut eivät helposti ymmärrä syötäviksi. Marjat säilyvätkin koristeellisina siroissa oksissa senkin jälkeen kun lehdet ovat pudonneet maahan.

Kastelukannujen kokoontumisajot

Mikä syksyllä sitten vihreydessään erottuu luonnosta? No ainakin keväänvihreät kastelukannut, jotka ovat toiveikkaina kokoontuneet yhteen odottamaan talvisuojaan siirtämistä ja uutta kevättä.