Puistoruusu Ilo on yksi uusista kotimaisista ruusuista. Jalostajat nimeävät usein jotain erityisen hienoa omalle nimelleen – siksi olemme ajatelleet, että tämä saattaisi olla yhden tämän ruusun jalostajan, Peter Joyn suosikkiruusuja.
Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva. Sen väri on ruusunpunainen, aavistuksen lohenpunaiseen vivahtava. Kukat ovat litteitä, pienehköjä ja sievän puolikerrannaisia.
Eniten Ilo on hämmästyttänyt sen hankkineita kasvuvauhdillaan: pieni taimi puskee pitkiä kaarevia oksia jo seuraavana vuonna istutuksesta ja osoittautuukin nopeasti liian isoksi kukkapenkin keskelle. Ilo-ruusua siis taidetaan usein siirtää juuri tuon yllättävän ison koon vuoksi. Mutta eihän isoilla vanhemmilla voi pientä lasta ollakaan. Ilon ”äiti” Kempeleenruusu (Kempeleen kaunotar, R.majalis x pendulina -risteymä) on erityisen suosittu Oulun seudulla ja yksi komeimmista ja voimakkaimmin leviävistä perinneruusuista, jota ei kannata liian pieneen tilaan istuttaa innokkaiden juurivesojen vuoksi. Ja Ilon ”isä” kandalainen pilariruusu ”John Davis” on sekin yli kaksimetrinen komea hujoppi, jonka oksia pitää yleensä vähän sitoa.
Kuvissa Ilo muistuttaa enemmän isäänsä sekä lehtien että kukkien muodon perusteella. ”John Davis” -ruusu on jalostettu Ottawassa Central Experimental -farmilla ja se on nimetty englantilaisen arktisten alueiden tutkimusmatkailijan muistoksi, joka yritti 1500 -luvun lopulla löytää luoteisväylää lukuisilla merimatkoillaan. Vaikka ”John Davis” -ruusu on jalostettu vasta 1980-luvulla, siitä on jo tullut suosittu köynnösruusu ja pensasruusu.
Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Pensas ei tunnu olevan arka härmälle eikä muillekaan ruusuja usein vaivaaville taudeille.
Iloinen yllätys on ollut todella pitkään jatkunut kukinta tänä kesänä. Myöskään jatkuva sade ei ole haitannut Ilon kukkien aukeamista yhtään. Ja tähän mennessä iloinen yllätys on ollut myös pitkien oksien hyvä talvenkestävyys. – Ihan nimensä veroinen ruusu siis.
Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia. Pienessä pihassa Ilosta voi tehdä köynnösruusun leikkaamalla ylimääräiset oksat pois. Tilavassa paikassa Ilosta saa kateutta herättävän aidanteen, koska sillä on kauniisti kaartuva kasvutapa. Hoitoleikkauksetkin ovat melko helppoja, koska oksat ovat niin sileitä piikeistä.
Ilo oli tutustua Iloon…olenkin miettinyt tämänkin ruusun hankintaa ja plussanan tietenkin tuo kestävyys ja piikittömyys! Entä tuoksu?
Hei Saila,
Ilo ehti kukkia, jotta olisi voinut käydä nuuhkaisemassa, mutta tuoksu ei ole voimakas, eikä jää ruususta kovin mieleen. Osassa kirjallisuutta jopa Ilon kukkaa mainitaan tuoksuttomaksi, mutta on siinä vienoa tuoksua.
Mukava kuulla Ilosta vanhempineen.
Jos Ilosta tekisi aidanteen, mikä ruusu sopisi kasvutavaltaan kaveriksi niin että olisi aidanteessa vähän vaihtelua.
Moi Hanna,
Laitoit hankalan kysymyksen 🙂
Itse en välttämättä laittaisi muuta, koska Ilon kasvutapa on ihan omanlaisensa. Voisin laittaa sen eteen tiiviisti muotoon leikatun taikinamarja-aidan, jolloin alaosa olisi tiivis ja vihreä ja Ilon kaartuvat oksat tulisivat hyvin oikeuksiinsa. Muuten aidanne, jossa on montaa eri lajiketta kukkien vuoksi voisi olla esimerkiksi sellainen, jossa olisi Ilon lisäksi Valamonruusua, Toukoniittyä, Tarjanruusua ja Kempeleenruusua (jos etsii Ilon kanssa saman kokoisia, hyvin talvenkestäviä ja lähes luonnonruusun kaltaisia). Jos korkeus voi vaihdella, niin tarhakurtturuusujen suku on laaja ja siinä on aivan ihania tuoksuvia ruusuja: Lac Majeau, Louise Bugnet, Teresanruusut ja Pavement-ruusut. Ne tosin olisivat Iloa matalampia, koska niiden hyvä kukinta edellyttää aina joskus alas leikkausta tai vähintään lyhentämistä. Kaikilla taitaa olla siis omat suosikkinsa:)