Maaliskuu tuo kevään

Näyteikkuna

Maaliskuun ilta-auringossa Pyhäjärven jää heijastaa valoa. Vesi on alhaalla ja isojen rantakivien reunuksilla jää on noussut harjuiksi.

Maaliskuun ilta-auringossa Pyhäjärven jää heijastaa valoa. Vesi on alhaalla ja isojen rantakivien reunuksilla jää on noussut harjuiksi. Pilkkijät uskaltavat edelleen kulkea  jäällä, vaikka virtapaikoissa vesi on jo avoinna.

Leppä on rantojen kosteassa maassa viihtyviä lehtipuita. Monelle lepän kukinta aloittaa allergialääkkeiden kauden.

Leppä on rantojen kosteassa maassa viihtyviä lehtipuita. Monelle lepän kukinta aloittaa allergialääkkeiden kauden. Kohta alkaa myös puutarhatöiden kausi.

Tänä keväänä maaliskuu on ollut aurinkoinen ja päivisin lämpötila on noussut jopa lähelle +10 astetta useana päivänä peräkkäin. Öisin on ollut pakkasta. Lämpötilan vaihtelu on saanut Pyhäjärven jäät ”laulamaan”. Varsinkin iltaisin tunnelma on rannalla melkein aavemainen: taustalla kuuluu järveltä  jäiden jatkuva kohina ja kumiseva ääni. Siitä nousee yksittäisiä kovempia paukahduksia ja jään pintaa kiiriviä repeileviä ääniä. Kun käytetään sanontaa, että järvi vapautuu jäiden kahleista, siltä se todella kuulostaa.

Eilen illalla nähtiin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen hienoja revontulia. Niitä ei tullut ikuistettua, mutta laskevan auringon väritkin ovat huikean hienoja.

Eilen illalla nähtiin Etelä-Suomessa poikkeuksellisen hienoja revontulia. Ne olivat kylmän vihreitä sävyjä.  Tänään myös  laskevan auringon värit olivat huikean hienoja.

 

 

 

 

Varttamista – miten omenapuuhun saa lisää lajikkeita

Näyteikkuna

Varttaminen on kevään hauskoja puuhia: voi kokeilla omenapuiden muuttamista perheomenapuiksi tai pelastaa vanhoja rakkaita omenalajikkeita uuteen elämään. Varsinaista välineurheilua varttaminen ei ole – näppärimmin selviää pätkällä varttamiseen tarvittavaa teippiä, veitsellä ja tietenkin sen puun oksalla, jota haluaa lisätä jo olemassa olevaan omenapuuhun. Tässä jutussa siis keskitytään vain nuoren omenapuun lajikkeiden lisäämiseen.

Vartosteippi

Varttamiseen käytetty teippi ei ole teippimäistä ollenkaan – siinä ei ole liimamaista pintaa, kun sen irrottaa teippipalaa suojaavasta paperista. Silti teippi kiinnittyy ja pysyy hyvin. Hieno keksintö siis.
Harrastajat varttavat paljon myös tavallisella maalarinteipillä. Ihan hyvin onnistuu silläkin.

Varttamista varten oksat voi kerätä ajoissa talteen ja piilottaa lumihankeen odottamaan varsinaista varttamistapahtumaa. Ihan hyvin ovat onnistuneet myös keväiset kokeilut ilman lumihanki-vaihetta. Hyvin onnistui myös viime keväänä lehtijuttua tehneen Katariinan vartos, vaikka se tehtiin vähän ”ex tempore” -tekniikalla. Mutta klassinen periaate on, että lepotilassa oleva oksa yhdistetään juuri kasvun aloittavaan peruspuuhun. Näin eri lajikkeiden yhteen kasvaminen alkaisi mahdollisimman nopeasti.

Varttamisessa käytettävät oksat ovat edellisen vuoden kasvua. Varteoksa ei saa olla liian pitkä – kolme silmua oksassa riittää hyvin.

Varttaminen kahteen samanpaksuiseen oksaan

Yhteen liitettävät oksat ovat mahdollisimman saman paksuisia. Vinot leikkauspinnat pitäisi saada veistettyä niin, että kuorien reunat kohtaavat toisensa mahdollisimman pitkältä matkalta, eikä tarttumapintoihin jäisi ilmarakoa. Tässä alkuperäisen puun leikkauspinnassa olevaa pykälä pitää vielä tasoittaa pois.  Huomaa leikkuupintojen suunta: näin vartettu kohta kestää paremmin myöhemmin sadon painon.

Paras veitsi on terävä ja ohutteräinen, leikkauspintoihin ei operaation aikana saisi koskettaa käsin.

Teippi

Vartosteippi venyy ja yksi teippipala riittää lyijykynän paksuisten oksien liittämiseen mainiosti. Näin saa ilmatiiviin ja tiukan sidoksen.Kun vartos onnistuu ja oksien kasvu alkaa, teippi joustaa ja lahoaa aikanaan kokonaan pois. Se ei siis jää kuristamaan kasvavaa oksaa, kuten aiemmat käytetty joustamaton niini. Teippi on myös ilmatiivis, joten jalostusvahaa (mehiläisvahaa) ei tarvita ollenkaan. Jos varteoksan pätkä on päästä avoin, voi siihen laittaa pienen palan teippiä kuivumisen estämiseksi.

Ja lopuksi se tärkein huomautus: vaikka miten ajattelee muistavansa myöhemmin, mitä lajikkeita tulikaan pihapuuhun vartettua.. niin unohtaa sen aivan varmasti siihen mennessä, kun vartos on onnistunut. Tällaisia ”sekahedelmäpuita” meidänkin pihassamme kasvaa, joista toivottavasti  lajikkeet selviävät sitten joskus myöhemmin.

 

Tunnelmakuvia kevään puutarhasta

Näyteikkuna

Kevät on edennyt nopeasti: sateita on tullut aika sopivasti ja lämpötilatkin ovat kasveja miellyttäneet. Kevään voima yllättää aina uudelleen. Vaikka me tähän aikaan vuodesta vietämme ulkona melkein enimmän osan jokaisesta vuorokaudesta, ei kevääseen varmaan kyllästy koskaan.

Toukokuun ilta perennojen myyntikentällä

Toukokuun iltaa perennojen myyntikentällä. -Mustarastaan laulua, mutta ei vielä hyttysiä.

Vielä toinen tunnelmakuva perenna-alueesta:

Perennat myydään suoraan maasta

Kuvakulma toisesta suunnasta, monet kevään lehtivärit ovat koristeellisia. Keväällä vihreä väri saa aivan uuden merkityksen, koska sillä on lukemattomia eri sävyjä. Niitä pitää vain pysähtyä katselemaan.

 

Jäkälä pois puun rungolta

Näyteikkuna

Syksy oli sateinen ja omenapuissa on rungoilla paljon jäkälää. Aiemmin käytettiin kevätruiskutteita, jotka hävittivät myös jäkälän ja sammalen, mutta nykyiset parafiinipohjaiset ruiskutteet eivät enää niihin tehoa. Siis neuvoksi on kaksi kättä ja juuriharja.

Jäkälän poisto: Sormipaisukarvejäkälän harjaaminen onnistuu hyvin juuriharjalla

Sormipaisukarvejäkälän harjaaminen onnistuu hyvin juuriharjalla. Harjaus onnistuu parhaiten sateisen päivän jälkeen, jolloin jäkälä on kosteaa ja irtoaa helposti puun rungolta.

Sormipaisukarvejäkälä (Hypogymnia physodes) on yleisin puutarhan lehtipuiden rungoilla kasvava lehtijäkälä. Se on yleistynyt todennäköisesti ilman typpipitoisuuden nousun vuoksi. Jäkälä ei suoraan tapa puuta, mutta voi haitata sen elämää parillakin tapaa. Ensinnäkin   lahosienet viihtyvät kosteissa olosuhteissa ja jäkäläkerroksen alla puun runko pysyy kosteana ja sienikasvulle otollisena.  Toiseksi jäkälän ja kuorenrosojen alla talvehtii monia tuholaisia, mm. omenakääriäisen toukkia eli ”omenamatoja”. Harjaus poistaa tuholaisten piilopaikat rungon pinnalta. Parasta aikaa harjata jäkälää pois on syksy, jolloin ilman kosteus tekee työstä joutuisaa. Mutta keväälläkin toimeen kannattaa tarttua. Eli kostealla ilmalla jäkälän harjaukseen ja kuivalla ilmalla puiden hoitoleikkauksiin.

Jäkälän poisto: Jäkälän alla puun runko on tummaa, melkein mustaa. Värin saa aikaan jäkälähappo, jota jäkälä erittää puun rungolle.

Jäkälän alla puun runko on tummaa, melkein mustaa. Värin saa aikaan jäkälähappo, jota jäkälä erittää puun rungolle.


Lehtipuun leikkaus – kyljestymiset ja kaulukset

Näyteikkuna

Aikainen kevät on hyvä aika tarttua toimeen lehtipuiden hoitoleikkauksissa. Omaa leikkaustekniikkaa voi arvioida, jos on jo aiempina vuosina leikannut puista oksia – jäljet kertovat ammattitaidosta… tai sen puutteesta.

puun leikkaus on onnistunut huonosti

Vaahteran oksaan on jätetty pitkä tappi ja kuori ei pääse kasvamaan leikkauskohtaa peittoon.

 

Maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmää, mutta leikkaukset pitäisi tehdä alkukeväällä ennen kuin ilmat liikaa lämpenevät. Mukavin ilma on pari astetta pakkasta ja poutasää Kovalla pakkasella kuoret helposti repeävät ja liian myöhään leikatessa puiden nesteet jo virtaavat ja kuori irtoilee puusta leikkauskohdan ympäriltä.

Jokainen pois sahattu oksa on puulle haava ja toipuminen kuluttaa puun voimavaroja. Huonossa kulmassa olevat oksat kannattaisi poistaa jo ajoissa: mitä nuorempi puu, sitä pienemmät leikkaushaavat oksien poistamisesta jää. Optimaalista olisi, jos poistettavat oksat jättäisivät vain pieniä parisenttisiä haavapintoja. Leikkauspintoihin ei nykyoppien mukaan enää tarvitse käyttää haavanhoitoaineita, mutta leikkaaminen on parempi tehdä kuivalla ilmalla, niin ilmassa on vähemmän sienitautien itiöitä. Terävillä välineillä saa leikkauspinnasta mahdollisimman sileän. Sileä leikkauspinta kuivaa nopeammin kuin rosoinen pinta.

Mahlaa valuvat puut: koivut, vaahterat, hevoskastanjat, kirsikat ja luumut on parempi jättää loppukesälle. Erityisesti koivu vuotaa runsaasti mahlaa jo helmikuusta ja saa kevätleikkauksesta herkästi lahovikoja. Koivun mahlavuoto päättyy jo juhannuksen jälkeen, jolloin sitä voi leikata – mutta silloinkin säästeliäästi.

Leikattu puu, jossa oksankaulus.

Puumuotia: oksankaulus on aivan nimensä veroinen.

 

Kun isompaa oksaa joutuu sahaamaan pois, pitää varoa ettei se irrotessaan repäise rungosta kuorta mukaansa. Usein sahausta on tehtävä alhaalta ylöspäin, ettei vahingoita rungon kuorta sahalla. Helpompi siis lyhentää oksa aina reilusti kauempaa rungosta tapille ja tehdä lopullinen sahaus vasta sen jälkeen.

Onnistunut puun leikkaus, tammen runkoa

Tässä tammen runkoa, kyljestyminen on onnistunut. Oksan poistosta on aikaa jo muutama vuosi. . Tammi kestää hyvin leikkaamista, eikä se ole yhtä arka sienituhoille kuin esimerkiksi vaahtera. Vielä pari vuotta ja poistettua oksaa ei huomaa enää juuri ollenkaan.

 

Puilla on nerokas systeemi oksien kiinnitystekniikassa. Rungon solukot ja oksien solukot kiinnittyvät toisiinsa kerroksittain. Alkukesällä ensin kasvaa oksien solukon vuosikasvu ja sen jälkeen vasta rungon solukko. Näin oksat ovat periaatteessa hyvin tiukasti kiinni puussa. Kun tutkiin oksan kiinnityskohtaa runkoon, näkyy oksankaulus, joka ympäröi oksaa selkeänä pullistumana. Rosoinen kuoriharjanne näkyy oksan tyvessä ja se on rungon ja oksan solukoiden yhtymäkohta. Oksaa sahatessa oksankaulus ja kuoriharjanne pitää jättää ehjäksi. Oksankaulus suojaa puuta lahottajasieniltä. Eli oksa leikataan mahdollisimman tarkkaan pois vahingoittamatta oksankaulusta.

leikattu puu

Kaunis talvenkestävä esikko – tunnistatko lajikkeen?

Näyteikkuna

Talvenkestävä, tunnistamaton esikkolajikeTämän kauniin ja erittäin talvenkestävän esikon saimme viljelyyn taannoin puutarhaystävältämme Kurrelta. Hän kutsui sitä itse ruusuesikoksi. Koska sen kukat ovat kauniin vaaleanpunaiset, sai se pitää ruusuesikon nimen meillä useamman vuoden ajan. Kurren esikko on osoittautunut todella kestäväksi esikkolajiksi ja se avaa kukkansa keväällä aina ensimmäisenä koko perennamaalla. Joskus jopa niin aikaisin, että sen päälle joutuu heittämään illalla pakkasharson, jotta kukat eivät paleltuisi kevään yöpakkasilla. Vaaleanpunaisen kukan keskustassa on keltainen tähden muotoinen kuvio jota ympäröi ohut valkoinen reunus. Lehdet ovat melko pienet ja esikko muodostaa nopeasti kauniita kukkivia mättäitä. Kurren esikko kestää myös suhteellisen aurinkoista kasvupaikkaa läpi kesän. Jos paikka on liian kuuma, sen lehdet saattavat elokuussa kellastua, mutta ennen syksyä esikko puskee maasta esiin uuden tuuhean lehtiruusukkeen seuraavaa kevättä varten. Talven tullen sitä ei ole koskaan tarvinnut suojata tai peittää.

Tänä talvena lajikkeen tarkempi määrittely kuitenkin alkoi kiinnostaa ja etsintä puutarhakirjoista ja netistä alkoi. Esikoiden lajivalikoima on todella laaja ja hyvää kirjaa ei vielä ole sattunut kohdalle. Vaihtoehtoja herttaisen ruusuesikon uudelleen ristimiseen on nyt ainakin kaksi. Yksi vaihtoehto on kääpiöesikko, määritys tarkemmin Primula vulgaris subsp. sibthorpii. Tarkempaa suomenkielistä nimitystä ei ole ainakaan vielä löytynyt. Toisena vaihtoehtona on ollut suikeroesikko Primula x pruhoniciana. Jokin perusmuoto tai ehkä Juliae-hybridi, vanha lajike Betty Green. Sen jäljet johtaisivat Hollantiin 1940-luvulle.

Kääpiöesikon tarina on ehdottomasti kiehtovampi: sen vaaleankeltainen perusmuoto (Primula vulgaris) on hyvin yleinen Euroopassa ja läntisessä Aasiassa, mutta tämä ”Sibthorpii” – alalaji on ilmeisesti löytynyt Kreikasta. ”Sibthorpii”-esikkoa esiintyy sekä valkoisen että vaaleanpunaisen eri sävyissä. Se on kevään sesonkikukkana myydyn markettiesikon kantavanhempia ja siis todellinen perinne-esikko. Alkuperäisillä kasvupaikoillaan se on tottunut siis myös melko kuumaan ja kuivaan ilmastoon muihin esikoihin verrattuna. Nimensä esikko on saanut John Sibthorpin mukaan (1758-1796), joka oli Oxfordin yliopiston botaniikan professori. Hän teki perusteellisen kiertomatkan Kreikkaan ja sen tuloksena julkaistiin kasvien kuvat kirjasarjana Flora Graeca, jota painettiin hyvin pieni määrä. Digimuodossa retken kauniita ja kiehtovia vanhan ajan kasvipiirroksia on nykyään nähtävillä englantilaisesta osoitteesta: http://www.bodleian.ox.ac.uk/science/resources/sherardian-library/flora_graeca.

Kohta esikot eli primulat taas avaavat ensimmäiset kukkansa. Latinaksi primula- sana tarkoittaakin ”ensimmäisenä kukkivaa”. Mielellämme otamme vastaan kommentteja tunnistamisen avuksi.