Karhunvadelmien talvisuojausta – miltä sen talven jälkeen pitäisi näyttää

Näyteikkuna

Kevät tuli ja syksyn viimeinen artikkeli päättyi karhunvadelman talvisuojaukseen. Vaikka ajatuksissa oli, että talvella on paljon aikaa kirjoittaa blogiin, ei kirjoituksia vaan syntynyt. Auringon paisteella on siis ehdoton yhteys tuohon puutarhakärpäsen heräämiseen. Mutta nyt kevät on koittanut ja vieläpä hyvin aikainen kevät. Lunta ei ole enää ollenkaan, mutta pakkasyöt pitävät kasvit edelleen lepäämässä. Siis paljon mukavaa aikaa kevätsiivoukseen puutarhassa.

Eilen puuhailimme muovihallissa ja samalla poistettiin karhunvadelman päältä muovipeite. Varret ovat tuoreita ja lehdet ovat säilyneet  hyvin. Myyrätkin olivat pysyneet poissa pesäpuuhista muovisuojan alta. Myrkkypurkilla oli kyllä vierailtu eli se oli jälleen tarpeellinen.

Thornless evergreen

Hyvin säilyneet satovarret odottavat nostoa ylös ja sidontaa tukinaruihin. Thornless evergreen- lajikkeen varret kestävät hyvin muovin ja lumipeitteen painon. Tavallista puutarhavadelmaa ei voisi näin rankasti käsitellä, vaan niissä varret katkeavat herkemmin.

Kova kiire ei vielä ylös nostamiseen ole. Yleensä peittomuovitkin on poistettu vasta toukokuun puolella. Tukilankoja vaakasuoraan on kaksi, joihin sidomme vadelmanvarret viuhkamaisesti. Vähän varsia joutuu keväällä harventamaan, mutta silloin kokonaan poistettavaksi voi valita kaikkein hennoimmat varret tai talvisuojauksen aikaan murtuneet varret. Sidonnassa käyttökelpoisinta on luonnon niini. Miettiä kannattaa myös jo keväällä sitä, minne ohjataan ne kaikki uudet juurakosta kasvavat varret, jotka myös haluavat valloittaa tilaa. Nehän eivät vielä tuota satoa, mutta niistä tulee seuraavan kesän sato. Sitomisoperaatioon kannattaa siis varautua myös muutaman kerran kesän aikana, kun kasvu pääsee vauhtiin.

Thornless evergreenin lehdet

Thornless evergreen- lajike on ikivihreä. Tänä talvena vanhat lehdet ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin vihreinä. Sadon kannalta on kuitenkin tärkeintä, että varret ovat edelleen tuoreet. Odotettavissa siis herkullisia vadelmia syksyllä.

 

Karhunvadelmien talvisuojauksen aikaan

Näyteikkuna

Säijässä on viljelty piikitöntä karhunvadelma ”Thornless Evergreeniä” jo 1970- luvulta saakka. Monta kertaa olemme näiden vuosien aikana kertoilleet taimen ostajalle hoito-ohjeita, mutta tässä ne nyt tulevat kirjallisina:

Thornless Evergreen- lajike on satoisa ja terve. Poimintakausi on melko pitkä ja ajoittuu elokuun lopusta syyskuun puoliväliin.

”Thornless Evergreen”- lajike on satoisa ja terve. Kypsänä marjat ovat todella herkullisia ja niitä voi viljellä täysin ilman torjunta-aineita.  Poimintakausi on melko pitkä ja ajoittuu elokuun lopusta syyskuun puoliväliin.  Satoa tuottaneet varret leikataan ennen talvisuojausta kokonaan pois ja suojattavaksi jää vain kesän aikana kasvaneet uudet varret. Ne tuottavat vuorostaan marjoja seuraavana kesänä.

”Thornless Evergreen”- lajike on Säijään hankittu 70- luvulla Ranskasta ja se on ilmeisesti alkuperältään eurooppalainen, todennäköisesti armenialainen karhunvatun muoto. Erikoista siinä on täysin piikittömät vahvat varret ja liuskoittuneet lehdet, jotka molemmat säilyvät vihreinä talven yli – edellyttäen tietysti, että suojaus on huomattu tehdä. Vadelma on köynnöstävä pensas ja yksittäiset versot voivat kasvaa jopa 5-8 metriä pitkiksi kesän aikana. Varret ovat samalla tavalla kaksivuotiset kuin tavallisella metsävadelmalla: tämän vuoden kasvu tuottaa marjat vasta ensi kesänä.Talvisuojaus siis tarvitaan, jotta varret eivät kuivuisi kevätauringossa.

Piikkinen karhunvadelma

”Thorneless Evergreen”- on englannista käännettynä ”piikitön ikivihreä”. Piikittömyys on tällä lajikkeella varren pintasolukossa, juuret ovat edelleen alkuperäistä piikkistä solukkoa. Jos maasta alkaa nousta tämän näköistä kunnon piikkilankaa, on se syytä leikata heti pois. Syynkin näkee kun vertaa piikkistä oksaa vieressä olevaan piikittömään..

Meillä karhunvattu viljellään lämmittämättömässä muovihuoneessa, josta muovit otetaan talveksi pois. Kesällä muovihuone jouduttaa sadon kypsymistä ja syksyllä se suojaa marjoja liialta kosteudelta, koska loppukesä on usein sateinen.

Karhunvadelman peittäminen tehdään vasta, kun ilmat viilentyvät ja pakkaset alkavat. Taivutamme varret maata vasten sievälle kiepille ja peitämme ne maan pintaa vasten  kaksinkertaisella läpinäkyvällä muovilla. Peittomuovin alle kannattaa sujauttaa kumolleen pari lasipurkkia, johon on laitettu rotanmyrkkyä myyriä varten. Muovin kulmiin painoksi laitamme muutaman kiven. Juju on läpinäkyvässä muovissa – kevätaurinko ei kuivata satovarsia ja muovi päästää auringon valoa sopivasti läpi, jolloin se jouduttaa kevään kasvuun lähtöä.

Muovihalleista poistetaan talveksi kattomuovit ja maa saa normaalin luimipeitteen suojaksi pakkasta vastaan. Taivaalta satava lumi peittää myös muovin alle aumatut karhunvadelmat. Lunta parempaa ja helpompaa pakkaspeitettä ei ole vielä missään keksitty.

Kun muovihalliin taas keväällä laitetaan kattomuovit, nostetaan karhunvatun versot maasta ja sidotaan ne poimintakorkeudelle narujen varaan. Sidonnassa paras on luonnon niini, joka pysyy napakasti paikallaan, mutta ei vahingoita varsia. Kesällä ”Thornless Evergreen” kaipaa riittävästi kosteutta, kohtuullista lannoitusta  – ja muovihuoneen ovien avaamisen kukinnan aikaan, jotta kukat pölyttyvät hyvin. Kovat lehdet ja raakileena hyvin kovat marjat eivät edes kelpaa tuholaisille. – Peittämisen vaiva siis palkitsee monin verroin!

 

 

Eino Haikala – puutarhan perustajan syntymästä sata vuotta

Näyteikkuna

Monet puutarhan asiakkaat kyselevät, miten kauan Haikalan puutarha on ollut Säijässä. Ympärillä on vanha pihapiiri ja serbiankuusimetsiköt. Haikalan tila oli vielä 1960-luvulla nimeltään Typpy ja jäänyt ilman isäntää 1930-luvulla, kun Oskari Typpy kuoli. Typyn maat olivat vuokralla ja nykyiset jalopuupellot kasvoivat viljaa.

Tilan ostivat Klausin vanhemmet 1968, kun Klausin isä Eino oli valittu Tampereen yliopiston tilastotieteen professoriksi ja matka Nurmijärvelle kotiin oli pitkä. Nykyään Nurmijärvellä on vanhan puutarhan paikalla Haikalan asuntoalue.

Eino Haikala Säijän pelloilla

Säijän saviset maat haastoivat viljelijää. Eino Haikala oli herrasmies myös puutarhassa, hän käytti aina solmiota. Tällaiselta puutarha näytti 1970-luvun alussa.

Eino Haikala oli uskomattoman karismaattinen henkilö. Hänessä yhdistyi tiedemiehen älykkyys, kekseliäs käytännön oivaltaminen ja suuret linjat. Kun minusta tuli perheen nuorin miniä 80-luvulla, puutarha oli Säijässä jo laaja. Pellot kasvoivat narsisseja ja mahoniaa sekä usealla hehtaarilla jalopuiden taimia. Muovihuoneissa kukoistivat mansikat, mustavadelmat, puutarhavadelmat ja monenlaiset syötävät vihannekset sekä kukat.

Itse tehdyt muovihuoneet tuottivat monenlaista satoa.

Itse tehdyt muovihuoneet tuottivat monenlaista satoa. Tässä salkopapuja ja etualalla Suomen ensimmäiset värililjat nupuissaan.

Puutarha oli Eino Haikalan koekenttä ja hän etsi uusia lajikkeita maailmalta sekä teki aina pistokkaita kaikesta mahdollisesta.  Häntä ei koskaan kahlinnut ennakkoluulo, että jotain ei voisi tehdä. Pilke silmässä hän vangitsi kuulijansa mielenkiintoisilla jutuillaan. Kommentit sivaltelivat myös päivänpolitiikkaa ja monet kävijät viihtyivätkin puutarhassa pitkään juttelemassa. ”Mansikkaprofessori” kiinnosti myös puutarhaluentojen pitäjänä.

Tänään on 12.5.2013 ja Einon syntymästä on sata vuotta. Hän innosti meidät jatkamaan aloittamaansa viljelyä Säijässä. Päivä on äitienpäivä ja liputuspäivä ja nostamme lipun salkoon myös isoisän muistoksi. Puutarhan muoto ja viljellyt kasvit ovat osittain muuttuneet, mutta pistokkaiden tekemisen viehätys ei ole edelleenkään kadonnut minnekään.

Eino Haikalan mieluisin matkakohde oli Ranska ja hän opiskeli vielä 70-vuotiaan italian kielenkin.

Eino Haikalan mieluisin matkakohde oli Ranska ja hän opiskeli vielä 70-vuotiaana italian kielenkin. Ranskalaiset puutarhalehdet kuuluivat talven lukemistoon.