Puistoruusu Ilo – Iloinen yllätys

Näyteikkuna

Puistoruusu Ilo on yksi uusista kotimaisista ruusuista. Jalostajat nimeävät usein jotain erityisen hienoa omalle nimelleen –  siksi olemme ajatelleet, että tämä saattaisi olla yhden tämän ruusun jalostajan, Peter Joyn suosikkiruusuja.

Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva

Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva. Sen väri on ruusunpunainen, aavistuksen lohenpunaiseen vivahtava. Kukat ovat litteitä, pienehköjä ja sievän puolikerrannaisia.

Eniten Ilo on hämmästyttänyt sen hankkineita kasvuvauhdillaan: pieni taimi puskee pitkiä kaarevia oksia jo seuraavana vuonna istutuksesta ja osoittautuukin nopeasti liian isoksi kukkapenkin keskelle. Ilo-ruusua siis taidetaan usein siirtää juuri tuon yllättävän ison koon vuoksi. Mutta eihän isoilla vanhemmilla voi pientä lasta ollakaan. Ilon ”äiti” Kempeleenruusu (Kempeleen kaunotar, R.majalis x pendulina -risteymä) on erityisen suosittu Oulun seudulla ja yksi komeimmista ja voimakkaimmin leviävistä perinneruusuista, jota ei kannata liian pieneen tilaan istuttaa innokkaiden juurivesojen vuoksi. Ja Ilon ”isä” kandalainen pilariruusu ”John Davis” on  sekin yli kaksimetrinen komea hujoppi, jonka oksia pitää yleensä vähän sitoa.

Kuvissa Ilo muistuttaa enemmän isäänsä sekä lehtien että kukkien muodon perusteella. ”John Davis” -ruusu on jalostettu Ottawassa Central Experimental -farmilla ja se on nimetty  englantilaisen arktisten alueiden tutkimusmatkailijan muistoksi, joka yritti 1500 -luvun lopulla löytää luoteisväylää lukuisilla merimatkoillaan. Vaikka ”John Davis” -ruusu on jalostettu vasta 1980-luvulla, siitä on jo tullut suosittu köynnösruusu ja pensasruusu.

Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Kukkien väri on hiemna lohenpunaisempi kuin yleensä vaaleanpunaisilla ruusuillamme.

Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Pensas ei tunnu olevan arka härmälle eikä muillekaan ruusuja usein vaivaaville taudeille.

Iloinen yllätys on ollut todella pitkään jatkunut kukinta tänä kesänä. Myöskään jatkuva sade ei ole haitannut Ilon kukkien aukeamista yhtään. Ja tähän mennessä iloinen yllätys on ollut myös pitkien oksien hyvä talvenkestävyys. – Ihan nimensä veroinen ruusu siis.

Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia.

Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia. Pienessä pihassa Ilosta voi tehdä köynnösruusun leikkaamalla ylimääräiset oksat pois. Tilavassa paikassa Ilosta saa kateutta herättävän aidanteen, koska sillä on kauniisti kaartuva kasvutapa. Hoitoleikkauksetkin ovat melko helppoja, koska oksat ovat niin sileitä piikeistä.

 

Juhannuksen ruusukaunottaret

Näyteikkuna

Juhannusruusun ja muiden sen sukuisten pimpinellaruusujen kukinta on ollut tänä vuonna hyvä ja kestänyt pitkään. Meille suomalaisille perinteinen valkoinen ja kerrattukukkainen Rosa spinosissima ”Plena” on ainoa oikea juhannusruusu. Sen alkuperä on tuntematon, mutta sitä on viljelty ainakin 1800-luvun alkupuolelta. Ruusu on kestävä ja kaunis ja sitä on helppo levittää juurivesoista. ”Plena” viihtyy parhaiten hiekkapitoisessa ja tuoreessa kasvupaikassa auringossa tai puolivarjossa ja kukkii aina edellisen vuoden versoilla. Siksi sitä harvennetaan vanhoja oksia poistamalla ja jos pensaan muotoa haluaa pyöristää leikkaamalla, kannattaa leikkaaminen tehdä heti kukinnan jälkeen. Näin saa juhannusruusun kukkimaan hyvin joka vuosi.

Rosa spinosissima "Plena"

Juhannusruusu on voimakkaasti tuoksuva kaunotar, joka on levinnyt Suomessa koko maahan. Ruotsalaiset kutsuvat sitä nimellä ”Finlands vita ros” ja englantilaiset ”Finnish White”. Suomen valkoisen ruusun ritarikunta on ruotsiksi Riddar av Finlads vita ros eli  voisi olla toiselta nimeltään ”Juhannusruusuritarit” .

Muitakin kestäviä pimpinellaruusuja maassamme on säilynyt harvinaisen paljon ja ne ovat todennäköisesti monet peräisin Pietarista, jossa tsaarin hovipuutarhuri Karl-August Freundlich jalosti uusia lajikkeita 1850-luvulta eteenpäin. Toisaalta lännestäkin on ruusuja meille tullut, vaaleanpunainen pimpinellaruusuihin kuuluva suviruusu ”Poppius” on nimetty Ruotsin maanviljelysakatemian koeasemalla ja suviruusu onkin yleisempi meillä Länsi-Suomessa ja kestävä Oulua myöten. Myös suviruusua on helppo lisätä juurivesoista. Kasvutavaltaan se on pensaana juhannusruusua tiheämpi ja pyöreämpi, korkeutta pensaalla voi olla jopa kaksi metriä. Kukinta on hieman juhannusruusua myöhemmin ja tuoksu on hieman juhannusruusua miedompi.

Rosa "Poppius"

Suviruusu ”Poppius” on nimetty Juvan pappilassa vuonna 1769 syntyneen Gabriel Poppiuksen mukaan, joka teki pitkän virkauran ja oli mm. valtiopäivämies ja Ruotsin tiedeakatemian jäsen. ”Poppius” -ruusun alkuperää ei tunneta, se saattaa olla jonkin pimpinellaruusun ja vuoriruusun risteymä.

Kauniiksi juhannuksen suosikiksi on tarjolla paljon muitakin Pimpinellifolia-ryhmän löytöruusuja, joita on nimetty esimerkiksi löytöpaikkansa mukaan. Niiden alkuperää on vaikea jäljittää, koska vanhoissa taimiluetteloissa ei ole ollut kuvia eikä lajikekuvauksia. Elimäeltä on peräisin morsionruusu ”Juhannusmorsian”, jonka hento vaalea punerrus muistuttaa papulanruusua. Kukat muuttuvat melkein valkoisiksi kukinnan edetessä ja ruusu tuoksuu hyvin samalle kuin juhannusruusu. Pensaana ”Juhannusmorsian” on hyvin pysty ja jäykkäoksainen ja kasvaa noin puolitoista metriä korkeaksi tiheäksi pensaaksi..

Juhannusmorsian

Kaunis morsionruusu on otettu koeviljelyyn Elimäeltä ja merkitty KESKAS-rekisteriin Laukaan Tervetaimiasemalle vuonna 1986. Lajikenimi ”Juhannusmorsian” on annettu sille vuonna 1995. Ruusulla on FinE- tavaramerkki eli se on ”suomalaista eliittiä” kasvimaailmassa.

Nyt kun juhannusruusut ja muut kesän ensimmäiset Pimpinellifoliat kukkivat, huomaa sen puutarhalla ruusuntaimien kysynnän kasvuna. Muutenkin ruusuja osataan kysyä omajuurisina taimina joka vuosi enemmän. Näin ne varmasti säilyvät ja leviävät juurivesoina pihoilta toisiin ja paikkakunnilta toisille kuten ennen vanhaankin oli tapana.