Puistoruusu Ilo – Iloinen yllätys

Näyteikkuna

Puistoruusu Ilo on yksi uusista kotimaisista ruusuista. Jalostajat nimeävät usein jotain erityisen hienoa omalle nimelleen –  siksi olemme ajatelleet, että tämä saattaisi olla yhden tämän ruusun jalostajan, Peter Joyn suosikkiruusuja.

Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva

Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva. Sen väri on ruusunpunainen, aavistuksen lohenpunaiseen vivahtava. Kukat ovat litteitä, pienehköjä ja sievän puolikerrannaisia.

Eniten Ilo on hämmästyttänyt sen hankkineita kasvuvauhdillaan: pieni taimi puskee pitkiä kaarevia oksia jo seuraavana vuonna istutuksesta ja osoittautuukin nopeasti liian isoksi kukkapenkin keskelle. Ilo-ruusua siis taidetaan usein siirtää juuri tuon yllättävän ison koon vuoksi. Mutta eihän isoilla vanhemmilla voi pientä lasta ollakaan. Ilon ”äiti” Kempeleenruusu (Kempeleen kaunotar, R.majalis x pendulina -risteymä) on erityisen suosittu Oulun seudulla ja yksi komeimmista ja voimakkaimmin leviävistä perinneruusuista, jota ei kannata liian pieneen tilaan istuttaa innokkaiden juurivesojen vuoksi. Ja Ilon ”isä” kandalainen pilariruusu ”John Davis” on  sekin yli kaksimetrinen komea hujoppi, jonka oksia pitää yleensä vähän sitoa.

Kuvissa Ilo muistuttaa enemmän isäänsä sekä lehtien että kukkien muodon perusteella. ”John Davis” -ruusu on jalostettu Ottawassa Central Experimental -farmilla ja se on nimetty  englantilaisen arktisten alueiden tutkimusmatkailijan muistoksi, joka yritti 1500 -luvun lopulla löytää luoteisväylää lukuisilla merimatkoillaan. Vaikka ”John Davis” -ruusu on jalostettu vasta 1980-luvulla, siitä on jo tullut suosittu köynnösruusu ja pensasruusu.

Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Kukkien väri on hiemna lohenpunaisempi kuin yleensä vaaleanpunaisilla ruusuillamme.

Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Pensas ei tunnu olevan arka härmälle eikä muillekaan ruusuja usein vaivaaville taudeille.

Iloinen yllätys on ollut todella pitkään jatkunut kukinta tänä kesänä. Myöskään jatkuva sade ei ole haitannut Ilon kukkien aukeamista yhtään. Ja tähän mennessä iloinen yllätys on ollut myös pitkien oksien hyvä talvenkestävyys. – Ihan nimensä veroinen ruusu siis.

Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia.

Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia. Pienessä pihassa Ilosta voi tehdä köynnösruusun leikkaamalla ylimääräiset oksat pois. Tilavassa paikassa Ilosta saa kateutta herättävän aidanteen, koska sillä on kauniisti kaartuva kasvutapa. Hoitoleikkauksetkin ovat melko helppoja, koska oksat ovat niin sileitä piikeistä.

 

Kun luonto pukeutui punaiseen

Näyteikkuna

Marraskuinen syksy on lyhentänyt päivän pituuden ja pakkanen on ruskettanut kauniit syysvärit jo unohduksiin. Onneksi syksyn ruskaloistoa on tallentunut kuviin. Kun lehtivihreä häviää lehdistä, löytyy aivan uusia loistavia värejä, joista nauttia ennen talven tuloa. Tässä muutamia poimintoja:

Pieni atsalean taimi Onnimanni odottaa ensimmäistä talveaan. Onnimanni kukkii keväällä oranssinkeltaisin kukin ja kuuluu kotimaisten atsaleojen perheeseen.

Pieni puistoatsalean taimi Onnimanni (Rhododendron ”Onnimanni”) odottaa ensimmäistä talveaan. Onnimanni kukkii kesäkuussa oranssinkeltaisin kukin ja kuuluu kotimaisten atsaleojen perheeseen.

Atsaleat ja pensasmustikat ovat hyvä lisä havuryhmiin, niiden syysvärit loistavat monen sävyisinä punaisina ja lehtien kiilto tehostaa väriä. Molemmat ovat happaman turvepitoisen maan kasveja ja pitävät kasvuaikaan riittävästä kosteudesta. Atsalean hyvä kukinta vaatii kyllä aurinkoisen kasvupaikan, joten ihan syvään varjoon niitä ei kannata istuttaa. ”Onnimannista” löytyy kuvia kukkivana: http://blogs.helsinki.fi/avainola/onnimanni/

Blandaruusu "Toukoniitty" on vanha kanadanruusu-risteymä, joka on löytynyt Helsingistä Toukoniityn puistosta.  Kukat ovat hennon ruusunpunaiset ja melko vaatimattomat, mutta syksyllä "Toukoniitty" puhkeaa yltäkylläiseen väriloistoon.

Blandaruusu ”Toukoniitty” on vanha kanadanruusu-risteymä, joka on löytynyt Helsingistä Toukoniityn puistosta. Kukat ovat hennon ruusunpunaiset ja melko vaatimattomat, mutta syksyllä ”Toukoniitty” puhkeaa yltäkylläiseen väriloistoon.

Ruusuja ei yleensä pidetä kovin ihmeellisinä syysväreiltään ja eivät ne yleensä kovin ihmeellisiä olekaan. Joskus juhannusruusut muuttuvat lehdiltään kauniin tummanpunaisiksi, mutta monella kesän kaunottarella lehdet vain ruskettuvat ja kuivuvat pakkasten tullen. Siksi Rosa blanda ”Toukoniitty” hurmaa joka syksy, sen syysväri on aivan takuuvarma. Lisäksi se tekee runsaasti kiulukoita, jotka koristavat talvella sen ruskeanpunaisia varsia.  Kasvupaikan suhteen ”Toukoniitty” on helppo ruusu ja tiheässä pensaassa on kiitollisen vähän piikkejä.

Säleikkövilliviini on varmasti yleisin meillä kasvatettu köynnöskasvi ja se kasvaa voimakkaasti alkuun päästyään. Paras syysväri villiviiniin tulee aurinkoisella kasvupaikalla.

Säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta) on varmasti yleisin meillä kasvatettu köynnöskasvi ja se kasvaa voimakkaasti alkuun päästyään. Paras syysväri villiviiniin tulee aurinkoisella kasvupaikalla.

Säleikkövilliviini sopii seinustoille, pergolaan tai peittokasviksi maan pintaan. Se on tullut meille Pohjois-Amerikasta, ilmeisesti Pietari Kalmin kasvinkeruumatkalta 1700-luvulta. Puutarhanhoitoa vilkastutti silloin vallinnut hyödyn aikakausi, mutta villiviini ei kovin hyötykasvi ole, koska sen marjat ovat myrkyllisiä.

Helmipihlaja (Sorbus koehneana) on siro pieni pensas, jonka voisi istuttaa vaikkapa japanilaiseen puutarhaan.

Helmipihlaja (Sorbus koehneana) on siro pieni pensas, jonka voisi istuttaa vaikkapa japanilaiseen puutarhaan.

Jopa Oulun korkeudella saakka menestyy pieni helmipihlaja. Sen kapeat ja jopa 20 cm pitkät lehdet ovat monilehdykkäiset. Ne punertuvat kuivilla paikoilla jo elokuussa ja ovat syksyllä sekoitus punaista, oranssia ja keltaista syysväriä. Helmipihlaja on saanut nimensä valkoisista helmimäisistä pihlajanmarjoista, joita linnut eivät helposti ymmärrä syötäviksi. Marjat säilyvätkin koristeellisina siroissa oksissa senkin jälkeen kun lehdet ovat pudonneet maahan.

Kastelukannujen kokoontumisajot

Kastelukannujen kokoontumisajot

Mikä syksyllä sitten vihreydessään erottuu luonnosta? No ainakin keväänvihreät kastelukannut, jotka ovat toiveikkaina kokoontuneet yhteen odottamaan talvisuojaan siirtämistä ja uutta kevättä.

 

 

Juhannuksen ruusukaunottaret

Näyteikkuna

Juhannusruusun ja muiden sen sukuisten pimpinellaruusujen kukinta on ollut tänä vuonna hyvä ja kestänyt pitkään. Meille suomalaisille perinteinen valkoinen ja kerrattukukkainen Rosa spinosissima ”Plena” on ainoa oikea juhannusruusu. Sen alkuperä on tuntematon, mutta sitä on viljelty ainakin 1800-luvun alkupuolelta. Ruusu on kestävä ja kaunis ja sitä on helppo levittää juurivesoista. ”Plena” viihtyy parhaiten hiekkapitoisessa ja tuoreessa kasvupaikassa auringossa tai puolivarjossa ja kukkii aina edellisen vuoden versoilla. Siksi sitä harvennetaan vanhoja oksia poistamalla ja jos pensaan muotoa haluaa pyöristää leikkaamalla, kannattaa leikkaaminen tehdä heti kukinnan jälkeen. Näin saa juhannusruusun kukkimaan hyvin joka vuosi.

Rosa spinosissima "Plena"

Juhannusruusu on voimakkaasti tuoksuva kaunotar, joka on levinnyt Suomessa koko maahan. Ruotsalaiset kutsuvat sitä nimellä ”Finlands vita ros” ja englantilaiset ”Finnish White”. Suomen valkoisen ruusun ritarikunta on ruotsiksi Riddar av Finlads vita ros eli  voisi olla toiselta nimeltään ”Juhannusruusuritarit” .

Muitakin kestäviä pimpinellaruusuja maassamme on säilynyt harvinaisen paljon ja ne ovat todennäköisesti monet peräisin Pietarista, jossa tsaarin hovipuutarhuri Karl-August Freundlich jalosti uusia lajikkeita 1850-luvulta eteenpäin. Toisaalta lännestäkin on ruusuja meille tullut, vaaleanpunainen pimpinellaruusuihin kuuluva suviruusu ”Poppius” on nimetty Ruotsin maanviljelysakatemian koeasemalla ja suviruusu onkin yleisempi meillä Länsi-Suomessa ja kestävä Oulua myöten. Myös suviruusua on helppo lisätä juurivesoista. Kasvutavaltaan se on pensaana juhannusruusua tiheämpi ja pyöreämpi, korkeutta pensaalla voi olla jopa kaksi metriä. Kukinta on hieman juhannusruusua myöhemmin ja tuoksu on hieman juhannusruusua miedompi.

Rosa "Poppius"

Suviruusu ”Poppius” on nimetty Juvan pappilassa vuonna 1769 syntyneen Gabriel Poppiuksen mukaan, joka teki pitkän virkauran ja oli mm. valtiopäivämies ja Ruotsin tiedeakatemian jäsen. ”Poppius” -ruusun alkuperää ei tunneta, se saattaa olla jonkin pimpinellaruusun ja vuoriruusun risteymä.

Kauniiksi juhannuksen suosikiksi on tarjolla paljon muitakin Pimpinellifolia-ryhmän löytöruusuja, joita on nimetty esimerkiksi löytöpaikkansa mukaan. Niiden alkuperää on vaikea jäljittää, koska vanhoissa taimiluetteloissa ei ole ollut kuvia eikä lajikekuvauksia. Elimäeltä on peräisin morsionruusu ”Juhannusmorsian”, jonka hento vaalea punerrus muistuttaa papulanruusua. Kukat muuttuvat melkein valkoisiksi kukinnan edetessä ja ruusu tuoksuu hyvin samalle kuin juhannusruusu. Pensaana ”Juhannusmorsian” on hyvin pysty ja jäykkäoksainen ja kasvaa noin puolitoista metriä korkeaksi tiheäksi pensaaksi..

Juhannusmorsian

Kaunis morsionruusu on otettu koeviljelyyn Elimäeltä ja merkitty KESKAS-rekisteriin Laukaan Tervetaimiasemalle vuonna 1986. Lajikenimi ”Juhannusmorsian” on annettu sille vuonna 1995. Ruusulla on FinE- tavaramerkki eli se on ”suomalaista eliittiä” kasvimaailmassa.

Nyt kun juhannusruusut ja muut kesän ensimmäiset Pimpinellifoliat kukkivat, huomaa sen puutarhalla ruusuntaimien kysynnän kasvuna. Muutenkin ruusuja osataan kysyä omajuurisina taimina joka vuosi enemmän. Näin ne varmasti säilyvät ja leviävät juurivesoina pihoilta toisiin ja paikkakunnilta toisille kuten ennen vanhaankin oli tapana.

Loiste-ruusu liittyi uusien kotimaisten ruusujen perheeseen

Näyteikkuna

Helsingin yliopiston vuonna 1992 aloittama ruusunjalostusohjelma on tuonut jo monta uutta ruusua kestävien omajuuristen ruusujen valikoimaan. Puutarhurin kannalta on mielenkiintoista seurata niiden kasvua ja talvehtimista sekä myös sitä, mihin ruusuihin asiakkaat puutarhalla eniten ihastuvat. Viimeisin meille kasvatukseen tullut ruusu on ”Loiste”. Uudet ruusut kiinnostavat monia ruusuharrastajia ja ensimmäiset taimet lähtivätkin viime viikolla Helsingin ruususeuralaisten matkaan.

Loiste on kukaltaan helakan värinen ja kauniin tummalehtinen ruusupensas.

”Loiste” on kukaltaan helakan värinen ja kauniin tummalehtinen ruusupensas. ”Loisteen” kukkien terälehtien pitäisi kestää normaalia pidempään varisematta pensaassa ja ainakin tämä ensimmäinen kukka on kestänyt jo useita päiviä.

Loiste on kartanoruusu ”Pikkalan” jälkeläisiä. ”Pikkala” tai ”Pikkalan kaunotar”  on Siuntiosta Pikkalan kartanon puutarhasta löytynyt vanha ruusu, joka ihastuttaa sekä kukan muodolla että voimakkaalla ruusun tuoksullaan. ”Pikkala” on yleensä melko myöhäinen kukkija, mutta tänä kesänä kaikki ruusut ovat olleet kukassa normaalia aiemmin. Kasvutavaltaan se on tanakampi kuin hyvin rentokasvuiset kartanoruusut ”Tähtitorninkatu” tai ”Tunnelitie”. Täällä Säijässä ”Pikkalan” oksankärjet yleensä paleltuvat talvisin, joten se ei kasva kovin korkeaksi pensaaksi.

"Pikkalan" kukka on kauniisti kerrannainen ja täysin avoimena melkein pallomainen.  Aurinkoisella ilmalla kukan väri on vaaleamman punainen.

”Pikkalan” kukka on kauniisti kerrannainen ja täysin avoimena melkein pallomainen. Aurinkoisella ilmalla kukan väri on vaaleamman punainen.

”Loiste”  saa pihallamme paikan hieman varjoisesta kulmauksesta, sillä sen kukinnan pitäisi jatkua kuukauden verran ja kukan värin olla katveessa voimakkaamman punainen. Katsotaan sitten, millainen kaunotar ”Loiste”-lapsesta kehittyy.

Rosa mundi – ruusu kuin polkkakarkki

Näyteikkuna

Viime kesän ruusuvalokuvat tuovat jo kukkien ja kesän odotuksen. Yksi suosikeista on ranskanruusuihin kuuluva kirjoapteekkarinruusu ”Rosa Mundi” eli ”Versicolor”. Se on karmiininpunaisen apteekkarinruusun silmumutaatio. Yhden pensaan silmun perintötekijöissä on tapahtunut mutaatio ja siitä on kasvanut oksanhaara, jonka kukat ovatkin aivan erilaiset. Ja millaiset kukat! Puna-valkoraitaiset, tuoksuvat, karkkikukat. joita matalahko pensas aivan pursuaa heinäkuun keskikesässä. Ruotsalaiset kutsuvatkin pensasta kuvaavasti  nimellä ”polkagrisros”.

Kirjoapteekkarinruusu

”Rosa Mundi” eli ”Versicolor”

”Rosa Mundi” on vanhanajan ruusuista aivan erityisen kiehtova sen pitkän historian vuoksi. Koska kukan muoto ja väri on helposti tunnistettava, löytyy ensimmäinen kirjallinen kuvaus jo vuodelta 1583. Asialla oli flaamilainen kasvitieteilijä Carolus Clusius, joka ilmeisesti tuohon aikaan toimi Wienin keisarillisen lääkekasvipuutarhan prefektinä http://fi.wikipedia.org/wiki/Carolus_ClusiusToki  ”Rosa Mundia” on oltu tunnistavinaan jo Pompeijista löytyneistä freskoista.

Todennäköisesti sen alkuperä on Lähi-Idässä. Tai ainakin ”Rosa Mundin” yksivärisen äidin apteekkarinruusun, jonka ristiritarit toivat sotaretkiltään Eurooppaan 1200-luvulla. Pariisin lähelle Provinsiin syntyi ruusuviljelyn teollisuus, jossa tuotettiin apteekkarinruusuista ruusuvettä ja muita lääketarpeita aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.

Kirjavalla ”Rosa Mundilla” on kuitenkin aivan erityinen oma tarinansa, joka ei viittaa parantaviin lääkkeisiin. Englannin kuningas Henry II:lla oli kaunis rakastajatar Rosamund Clifford, josta kuningatar Eleonoora ei pitänyt. Mustasukkainen kuningatar myrkytti Rosamundin  (v.1176) ja kuningas järjesti hautapaadelle ”Rosa Mundin” kukkia aina vuosittain Rosamundin kuolinpäivänä. http://gardenofeaden.blogspot.fi/2009/04/historic-roses-rosa-mundi.html.

Romanttista tai ei, mutta ”Rosa Mundi” on yksi parhaiten kukkivista vanhoista pensasruusuista, jos ei kaipaa kovin korkeaa ruusupensasta. Omajuurisena se leviää pyöreäksi alle metriseksi pensaaksi ja vaatii kuivahkon aurinkoisen kasvupaikan. Lannoitustakaan ei saa kovin paljon käyttää. Joskus kirjavakukkaisesta ruusupensaasta kasvaa yllättäen sivuoksia, joissa on  puhtaan karmiininpunaiset kukat. Joku yksittäinen ”Rosa Mundin” silmu on silloin päättänyt parantua mutaatiostaan ja palautuu takaisin apteekkarinruusuksi.