Kun luonto pukeutui punaiseen

Näyteikkuna

Marraskuinen syksy on lyhentänyt päivän pituuden ja pakkanen on ruskettanut kauniit syysvärit jo unohduksiin. Onneksi syksyn ruskaloistoa on tallentunut kuviin. Kun lehtivihreä häviää lehdistä, löytyy aivan uusia loistavia värejä, joista nauttia ennen talven tuloa. Tässä muutamia poimintoja:

Pieni atsalean taimi Onnimanni odottaa ensimmäistä talveaan. Onnimanni kukkii keväällä oranssinkeltaisin kukin ja kuuluu kotimaisten atsaleojen perheeseen.

Pieni puistoatsalean taimi Onnimanni (Rhododendron ”Onnimanni”) odottaa ensimmäistä talveaan. Onnimanni kukkii kesäkuussa oranssinkeltaisin kukin ja kuuluu kotimaisten atsaleojen perheeseen.

Atsaleat ja pensasmustikat ovat hyvä lisä havuryhmiin, niiden syysvärit loistavat monen sävyisinä punaisina ja lehtien kiilto tehostaa väriä. Molemmat ovat happaman turvepitoisen maan kasveja ja pitävät kasvuaikaan riittävästä kosteudesta. Atsalean hyvä kukinta vaatii kyllä aurinkoisen kasvupaikan, joten ihan syvään varjoon niitä ei kannata istuttaa. ”Onnimannista” löytyy kuvia kukkivana: http://blogs.helsinki.fi/avainola/onnimanni/

Blandaruusu "Toukoniitty" on vanha kanadanruusu-risteymä, joka on löytynyt Helsingistä Toukoniityn puistosta.  Kukat ovat hennon ruusunpunaiset ja melko vaatimattomat, mutta syksyllä "Toukoniitty" puhkeaa yltäkylläiseen väriloistoon.

Blandaruusu ”Toukoniitty” on vanha kanadanruusu-risteymä, joka on löytynyt Helsingistä Toukoniityn puistosta. Kukat ovat hennon ruusunpunaiset ja melko vaatimattomat, mutta syksyllä ”Toukoniitty” puhkeaa yltäkylläiseen väriloistoon.

Ruusuja ei yleensä pidetä kovin ihmeellisinä syysväreiltään ja eivät ne yleensä kovin ihmeellisiä olekaan. Joskus juhannusruusut muuttuvat lehdiltään kauniin tummanpunaisiksi, mutta monella kesän kaunottarella lehdet vain ruskettuvat ja kuivuvat pakkasten tullen. Siksi Rosa blanda ”Toukoniitty” hurmaa joka syksy, sen syysväri on aivan takuuvarma. Lisäksi se tekee runsaasti kiulukoita, jotka koristavat talvella sen ruskeanpunaisia varsia.  Kasvupaikan suhteen ”Toukoniitty” on helppo ruusu ja tiheässä pensaassa on kiitollisen vähän piikkejä.

Säleikkövilliviini on varmasti yleisin meillä kasvatettu köynnöskasvi ja se kasvaa voimakkaasti alkuun päästyään. Paras syysväri villiviiniin tulee aurinkoisella kasvupaikalla.

Säleikkövilliviini (Parthenocissus inserta) on varmasti yleisin meillä kasvatettu köynnöskasvi ja se kasvaa voimakkaasti alkuun päästyään. Paras syysväri villiviiniin tulee aurinkoisella kasvupaikalla.

Säleikkövilliviini sopii seinustoille, pergolaan tai peittokasviksi maan pintaan. Se on tullut meille Pohjois-Amerikasta, ilmeisesti Pietari Kalmin kasvinkeruumatkalta 1700-luvulta. Puutarhanhoitoa vilkastutti silloin vallinnut hyödyn aikakausi, mutta villiviini ei kovin hyötykasvi ole, koska sen marjat ovat myrkyllisiä.

Helmipihlaja (Sorbus koehneana) on siro pieni pensas, jonka voisi istuttaa vaikkapa japanilaiseen puutarhaan.

Helmipihlaja (Sorbus koehneana) on siro pieni pensas, jonka voisi istuttaa vaikkapa japanilaiseen puutarhaan.

Jopa Oulun korkeudella saakka menestyy pieni helmipihlaja. Sen kapeat ja jopa 20 cm pitkät lehdet ovat monilehdykkäiset. Ne punertuvat kuivilla paikoilla jo elokuussa ja ovat syksyllä sekoitus punaista, oranssia ja keltaista syysväriä. Helmipihlaja on saanut nimensä valkoisista helmimäisistä pihlajanmarjoista, joita linnut eivät helposti ymmärrä syötäviksi. Marjat säilyvätkin koristeellisina siroissa oksissa senkin jälkeen kun lehdet ovat pudonneet maahan.

Kastelukannujen kokoontumisajot

Kastelukannujen kokoontumisajot

Mikä syksyllä sitten vihreydessään erottuu luonnosta? No ainakin keväänvihreät kastelukannut, jotka ovat toiveikkaina kokoontuneet yhteen odottamaan talvisuojaan siirtämistä ja uutta kevättä.

 

 

Kuka on ampunut haulikolla luumupuutani?

Näyteikkuna

Toinen vaihtoehto otsikon kysymykseen on: kuka on syönyt luumupuuni lehtiin reikiä?
Ehkä tämä jälkimmäinen kysymys on tavanomaisempi ja joskus kysyjä on jo ehtinytkin ruiskuttaa varmuuden vuoksi luumussa lehtiä syövää tuholaista jollain myrkyllä tai ainakin mäntysuopaliuoksella. Ketään ei kuitenkaan puusta löydy. Paitsi ”Stigmina carpophila” -sienitauti eli kotoisammin ”haulitauti”.

Haulitauti

Haulitautia esiintyy aika säännöllisesti joka vuosi luumupuun lehdissä. Haulitauti on sienitauti, joka näkyy luumupuun lehdissä ensin pieninä ruskeina laikkuina. Myöhemmin laikun kohdalle jää pieni pyöreä reikä. Sateisina kesinä ensimmäiset laikut voivat ilmestyä jo melko aikaisin eli jopa ennen juhannusta.

Kaikkien sienitautien logiikka on melko samanlainen: sateiset ilmat, kosteus ja tiheät kasvustot luovat niille suotuista olosuhteet. Onneksi haulitauti ei yleensä ole luumupuille vaarallinen ja tautiin ei muutenkaan ole torjunta-aineita. Jos reikiä on lehdissä paljon, ne vievät lehdiltä kykyä yhteyttää ja hankkia puulle ravintoa. Kovin reikäiset lehdet myös varisevat ennen aikojaan.  Parasta hoitoa on siis puun hyvästä ravinnetasapainosta huolehtiminen. Luumupuu pitää kastelusta, mutta kastelua ei kannata tehdä sadettamalla, jotta puun lehdet eivät ole jatkuvasti kosteita. Jos puu on liian tiheäkasvuinen, sitä voi elokuussa varovasti harventaa. Keväällä luumupuuta ei kannata leikata tai sen haavapinnat valuvat pitkään nesteitä.

Haulitaudin reiíttämät lehdet ovat melkeinpä kauniita.

Haulitaudin reiíttämät lehdet ovat melkeinpä kauniita. Joskus samanlaisia reikiä löytyy myös kirsikkapuista, jotka ovat luumun kanssa samaa prunusten sukukuntaa.

Monista hedelmäpuita kohtaavista vaivoista haulitauti on siis melko vaaraton ja käsillä alkaa olla syksyn aika, kun pääsee nauttimaan omista luumuista. Luumuille kannattaa valita tontilta kohtuullisen lämmin ja aurinkoinen paikka, jossa vesi ei seiso maassa. Loiva rinne olisi optimaalinen, mikäli sellaisen sattuu omistamaan.

 

Me halutaan noita flokseja – siis syysleimuja

Näyteikkuna

Leimut ovat sinilatvakasveihin kuuluva suku. Syksyllä värikylläisimmät perennat ovat syysleimuja (Phlox paniculata). Niiden tuoksu kertoo koulujen alkamisesta ja siitä, että kesä on vääjäämättä loppumassa ja kääntymässä syksyyn. Sivistyssanakirjan mukaan ”floksi” rimmaa mm. seuraavien sanojen kanssa: boksi, foksi, jukeboksi, ortodoksi, paradoksi. Mutta parhaiten ”floksi” rimmaa ihan itsensä ja eri väristen muiden lajikkeidensa kanssa. Tämän todistaa jo valokuvakin:

Syksyllä 2010 syysleimut kukkivat näin upeasti Hatanpään arboretumissa Tampereella.

Syksyllä 2010 syysleimut kukkivat näin upeasti Hatanpään arboretumissa Tampereella.

Alun perin syysleimu tuotiin Pohjois-Amerikasta Eurooppaan 1700-luvun alussa ja sitä on viljelty Suomessa ainakin Turussa 1700- luvun lopulta lähtien. Kantalaji oli korkea, liilanvärisin pienin kukin varustettu luonnonlaji – mahdollisesti syreenileimuksi kutsuttu. Nykyään viljellään enää syysleimun puutarhamuotoja ja lajikevalikoima on runsas. Parhaan näköinen syysleimu on muutaman taimen ryhmänä, mutta eri värien yhdistelyssä on paljon vaihtoehtoja ja valinnan varaa.

Syysleimu viihtyy auringossa tai puolivarjossa, multavassa maassa. Hyvää talvehtimista haittaa liian märkä maa syksyllä. Jos syysleimuun tarttuu valkoinen, jauhomainen härmä, sen ensimmäinen alkusyy voi olla alkukesän liian kuivassa kasvualustassa. Pintajuurisena syysleimu kärsii herkästi kuivuudesta, joka altistaa lehtiä kasvitaudeille. Jos kasvupaikka lisäksi on ahdas ja muun kasvillisuuden keskellä, lannoitusta antaa vähän liikaa ja  kastelut tekee iltaisin leimukukan lehdille saa varmasti sienitautien itiöt valloilleen.  Lopputulos on ruma ja kuihtunut kasvusto. 

Härmää kannattaa siis torjua jo ennalta. Sienitautien itiöitä on aina ilmassa, mutta terveet leimut eivät yleensä sairastu. Perusta siis leimuille sopivan multava  kasvupaikka, lannoita kohtuudella, jaa muutaman vuoden välein keväällä ja  kastele maaperää alkukesällä kuivina aikoina kunnolla kerran viikossa.  Syysleimujen taimia lisätään Suomessa myös mikrolisäyksellä, jossa emotaimi-materiaali on puhdistettu kasvitaudeista. Me siirryimme mikrolisättyihin syysleimuihin jo yli kymmenen vuotta sitten. Se tuntuukin niiden kanssa aivan oikealta ratkaisulta, koska syysleimukukilla on paikkansa sekä vanhempien että nuorempien asiakkaiden perennapenkeissä.

Valkoisen syysleimun lisäksi väreissä on punaista, joka voi olla taitettu keltaisella (oranssi, koralli) tai sinisellä (vaaleanpunainen, violetinpunainen, karmiininpunainen). Osalla syysleimuista kukka on kaksivärinen, jolloin kukan keskustassa on vaaleampi tai tummempi väri kuin terälehdillä. Jos tähän valikoisi yhden voimakkaimmin erottuvan, se voisi olla vaikkapa oranssinpunainen ”Spitfire”.

Tällä leimukukalla on vähän sotaisa nimi: "Spitfire" tunnetaan hyvin myös brittien hävittäjälentokoneena toisen maailmansodan ajalta.

Tällä leimukukalla on vähän sotaisa nimi: ”Spitfire” tunnetaan hyvin myös brittien hävittäjälentokoneena toisen maailmansodan ajalta.