Tammi – puiden kuningas

Jos karhua sanotaan metsän eläinten kuninkaaksi, on tammi puuna metsän kuningas. Se saattaa kasvaa yli 50-metriseksi ja elää yli tuhat vuotta.

Yhdellä kesäretkellä tallentui kuvaan Annalan huvilan, Villa Annebergin, edustalla kasvava komea tammi. Annalan puisto on nykyään Hyötykasviyhdistyksen hoidossa. Se on Helsingin toiseksi vanhin puisto heti Kaisaniemen jälkeen ja rakennettu 1830-luvulla. Tämä ei ole Annalan ainoa puu, alueella kasvaa kokonainen tammimetsä.

Tammia on maapallolla 450 lajia. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena vain yksi laji, Lounais-Suomen lehtometsissä. Sitä kutsutaan metsätammeksi (Quercus robur) ja se viihtyy istutettuna täällä Pirkanmaallakin hyvin. Itse asiassa tammi menestyy jopa Oulun korkeudelle saakka, tosin keväthallat saattavat koetella nuoria taimia ja puita.Alkuun pienet tammentaimet ovat kovin hitaita. Tuntuu, että ne kasvavat vain alaspäin. Kymmensenttisellä taimella on jo kolme kertaa pituutensa mittainen juuri. Pienet tammentaimet hyötyvät siitä, jos ne saavat kasvaa verhopuuston alla, mutta jo nuoresta puusta ne tarvitsevat latvukselleen valoa. Vanhan tammen latvus on leveä ja sen paalujuuri voi olla jopa 10 metriä syvällä maassa. Siksi se pysyy kaikissa myrskyissäkin tukevasti paikallaan. Isot komeat tammet ovat todellisia avoimien paikkojen maisemapuita.

Tammi lisätään terhoista kylvämällä. Närhi tekee omaa kylvötyötään piilottamalla tammenterhoja talvivarastoikseen karikkeen ja sammalten alle. Myös oravat nappaavat kypsät terhot nopeasti puista. Terhoja ei kuivata, vaan ne kylvetään heti syksyllä. Samalla ne saavat kylmäkäsittelyn. Ennen kylvämistä voi tyhjät ja huonot terhot karsia pois laittamalla tammenterhot vesiämpäriin. Pinnalle nousevat ovat kevyitä ja niitä ei kannata kylvää. Yksin kasvava tammi ei yleensä tuota yhtä hyviä terhoja kuin useamman tammen ryhmä, jossa syntyy ristipölytys. Tammen emikukat ovat vaatimattomia, mutta hedekukat erottuvat vaaleankeltaisina norkkoina, kun ne riippuvat oksien kärjistä. Tuuli auttaa tammea pölytyksessä.

Jokainen tammi on yksilö ja latvukseltaan erilainen. Meillä kasvavat näin eri näköiset tammet omassa pihapiirissä. Tammella kestää kauan ennen kuin se alkaa tuottaa terhoja, jopa viisikymmentä vuotta. Paras kasvupaikka on runsasmultainen ja tuore savimaa, mutta vahvan juurensa avulla se pärjää huonoillakin kasvupaikoilla.

Tammea on käytetty monin tavoin. Keväällä on kerätty nuorien oksien kuorta, jossa on paljon tanniineja ja antioksidantteja. Tammen tanniinit eli parkkiaineet ovat antiseptisia ja niillä on hoidettu mm. haavoja, ihottumaa ja tulehduksia. Parkkiaineet ovat olleet tärkeitä myös nahan muokkaukseen. Ravitsevia terhoja on käytetty ruokiin. Tuoreen terhon tanniinit tekevät niistä kitkeriä, mutta varsinkin intiaanit osasivat valmistaa pähkinän makuista terhojauhoa. – Ja marttojen reseptissä tammenlehtiä käytetään suolakurkkujen liemessä mustaherukan lehtien lisäksi.

Eteläisenä kasvina tammi käyttäytyy nahkeiden lehtiensä kanssa päinvastoin kuin muut lehtipuumme. Keväällä se pysyy sitkeästi pitkään lehdettömänä, kun muut puut ovat jo lehdessä. Syksyllä se ei ehdi pudottaa lehtiään yhdessä muiden kanssa. Lehdet ruskettuvat ja kuolevat pakkasella, mutta pitävät lujasti oksista kiinni. Vielä keväälläkin talven jälkeen tammessa on jäljellä edellisen kesän lehtiä siellä täällä.

Kansanperinteessä on tarina pirusta ja tammesta. Piru lähti kerran pyytämään Jumalalta uusia sieluja. Jumala vastasi antavansa niiden sielut, jotka kuolevat silloin, kun puissa ei ole yhtään lehteä. Samalla hän käski tammea jättämään lehdet talveksi oksiinsa kiinni. Kun piru keväällä lopulta käsitti jäävänsä ilman sieluja, se suuttui tammelle ja ryntäsi puun kimppuun. Sen muistoksi tammen runko on tänä päivänäkin muhkurainen ja lehtien reunat lovelliset, aivan kuin revityt. (kirjasta Hendrik Relve: Puiden juurilla).

Sanotaan, että tammi sai alkunsa jo noin 66 miljoonaa vuotta sitten. Monille kansoille se on ollut pyhä puu, ukkosenjumalan poika. Kalevalassa on runo valtavasta tammesta, joka kasvaa niin suureksi, että se uhkaa peittää kuun ja auringon. Tälle maailmantammelle etsitään sitten kaatajaa ja lopulta merestä nousee pieni mies, joka kasvaa jättiläiseksi ja kaataa puun kolmella kirveen iskulla.

Tammia ovat aikojen kuluessa kaataneet muutkin kuin jättilaiset. Kun ajattelee, että Englantikin on aikoinaan ollut tammimetsien peitossa, on tammien kulutus ollut melkoista. Tammiparketit ja tammitynnyrit ovat vain osa sen käyttöä. Teräksenkova, mutta joustava tammi oli tärkeä laivojen ja talojen rakennuspuu. Isoin hävitys Euroopassa varmaan oli Rooman vallan aikaan, kun tammista tehtiin suuret määrät puuhiiltä metallien sulatukseen.

Rakennuspuuna tammi on ollut arvostettu, koska se ei helposti pala, ennemmin hiiltyy. Se ei kuitenkaan pelastanut tulipalossa Pariisissa Notre Damen kirkkoa. Sen ullakon tuhoutunut kattorakenne ”metsä” oli rakennettu yli tuhannesta valtavan pitkästä tammesta. Ennen paloaan se oli ainoa yli 800 vuotta vanha puukatto. Miten kauas pitääkään mennä ajassa taaksepäin, kun ne tammet olivat vasta terhoja äitipuussa?

”Luonnon ja elämän kiertokulkua on, että emme itse tule näkemään istuttamiamme puita, kun ne ovat suuria. Uskon silti, että maailma jatkaa eloaan ja siksi luottavaisesti istutan ne puut tulevaisuutta varten.” Tämä lausahdus tuli otettua joskus talteen – kirjoittajan nimi jäi laittamatta ylös.

 

Tule hyvä talvi, tule hyvä talvi – älä tule paha talvi!

Näyteikkuna

 

Nyt juhannuksen aikaan on hyvä hetki summata kevään ja viime talven tuhoja. Talvi oli kasveille – erityisesti perennakasveille –erittäin hankala. Kylmä kesä ja sateinen syksy pohjustivat tuhot, joita loppiaisena alkanut kova pakkanen viimeisteli. Lunta ei ollut kasvien suojana ja märkä maa jäätyi nopeasti. Puutarhaliiton sivuillakin on varmistus asiasta: talvi oli pahin sitten 1980-luvun. (http://www.puutarhaliitto.fi/index.php?action=view&id=241&module=newsmodule&src=%40random4816a5978a514)

Olemme kuulleet vapusta lähtien monta tarinaa kevään aikana kadonneista syysleimusta, ruusuista ja kärhöistä. Monet isoäidin perua olevat peruskestävät kasvitkin katosivat ihmisten kukkamaista. Myös meillä talvituhot olivat yllättäviä. Perinteiset ikivihreä pikkutalvio, kallionauhus ja tarha-alpi saivat kunnolla siipeensä.

 

Pikkutalvio on ikivihreä maanpeitekasvi, jota monet suorastaan repivät pois, kun se leviää liikaa. Tänä keväänä talvio on ollut arvossaan - suurin osa kasvustoista on tuhoutunut talvenlla.

Pikkutalvio on ikivihreä maanpeitekasvi, jota monet suorastaan repivät pois, kun se leviää liikaa. Tänä keväänä talvio on ollut arvossaan – suurin osa kasvustoista on tuhoutunut talvenlla.

Olemme aina humoristisesti luvanneet diplomin jokaiselle, joka onnistuu tarha-alpin hävittämään ja nyt saamme sen siis omalle seinällemme – taidamme laittaa sen kehyksiin asti.

Tarha-alpi kärsi talvesta, vaikka se normaalisti selättää juolavehnänkin kasvuvoimallaan.

Tarha-alpi kärsi talvesta, vaikka se normaalisti selättää juolavehnänkin kasvuvoimallaan.

Jaloruuusut ja maanpeiteruusut ovat yleisesti kärsineet ja kuolleet.  On ollut ilo kuitenkin todeta, että omajuuriset  pensasruusut, joita me täällä viljelemme, ovat kestäneet hyvin. Osa kukkii komeammin kuin koskaan ennen ja vaikka esimerkiksi  ´Rosa Mundi` piti leikata alas, se on kasvanut jo tuuhean uuden kasvuston tilalle.

Keillä talvituhot ovat olleet totaalisimmat? Kokemuksemme ja keskustelujemme mukaan heillä, joilla kasvit on istutettu ns. ”altaisiin”. Useimmiten perennat tuhoutuvat talvisin liialliseen pakkaseen ja märkyyteen. Nämä nykymuodin mukaiset siistit rakennelmat ovat monen kasvin kannalta järjettömiä. Kasvualtaissa multa on syvällä ja reunat estävät liian veden poistumisen, kun maa on jäässä. Kasvualtaan pohjalla olevalla sepelillä ei ole merkitystä silloin, kun pintamaa on jäätynyt. Tällöin maa ei enää läpäise vettä.  Nykytalvet ovat sellaisia, että lumivaippa ei suojaa pumpulisena kasvejamme – eihän meillä nykyään ole enää edes kunnon hiihtokelejä.  Kannattaa siis pohtia noita altaita ja muotoilla niissä oleva maa mielellään jotenkin niin, että räntäsadepäivän vesi edes valumalla menisi pois kasvien päältä.

Vuotuista ajantietoa

Näyteikkuna

Meteorologi Juha Föhr kirjoitti ilmatieteen laitoksen blogissa / http://blogi.foreca.fi/) 23.3.2013 Marianpäivän sääennustuksesta, joka perustui vanhan kansan viisauteen ja Kustaa Vilkunan Vuotuiseen ajantietoon. Marianpäivä liittyy läheiseen kevätpäiväntasaukseen ja sitä on pidetty säiden kannalta tärkeänä kohtana katsella kevään merkkejä.

Iso lumikasa keittiön ikkunan edessä

Näkymä keittiön ikkunasta.

Föhrin mukaan ”koko kevään säästä on kansa ottanut vaarin maalis- eli marjankuun syntyessä. Kyseinen sään merkkipäivä ei siis ole itse Marian ilmestyspäivä, vaan sen kuun syntymä, jona tuo päivä on (oli tänä vuonna maanantai 11.3.). Vuotuinen ajantieto kertoo väitetyn, että jos marjankuu syntyy kylmällä pohjoistuulella eli ylhäisellä tuulella tai perjantaipäivänä, tulee kolme kylmää kevätkuuta ja pitkä hidas kevät.”

Uskotaan, ulos katsoessa näkyy edelleen aivan kunnollinen talvisää. Kylmää ja yöpakkasia on riittänyt. ”Turhaan saa huhtikuussa kesää odottaa, ellei Maaria maata näytä”.Ilmatieteenlaitoksen sääkartta

Ilmatieteen laitoksen Talvitilanne (http://ilmatieteenlaitos.fi) kertoo myös, että lumen määrä maaliskuussa on tänä keväänä peräti lisääntynyt.

Löytyykös Marianpäivälle muita ennusteita.. ”Jos Mariana on yöpakkanen, sen jälkeen jäätää 40 yönä.” – Tähän mennessä yöpakkasia ja muutenkin kylmää säätä on saatu jo 29 päivää eli joko mahtaisi helpottaa 11 päivän kuluttua? Puutarhatöihinkin olisi jo mukava päästä. Mutta tällainenkin vielä: ”Millaista ilmaa Maariana, sellaista juhannuksena.”