Muurahaiset kasveissa – myrkkyä vai ei?

Näyteikkuna

 

Muurahaisista tulee puutarhalla usein kysymyksiä ja niiden torjunnan tarve askarruttaa kotipuutarhoissa. Kesäkuun alkupuolella muurahaisia näkyy paljon esimerkiksi pionien nupuissa. Haittaavatko ne pionia jotenkin? Pitäisikö niitä myrkyttää?

Pioni ja muurahaiset

Muurahaiset kiipeilevät ahkerasti pionin nuppujen pinnalla. Ne ovat keräämässä pionin nupun erittämää sokerista nestettä. Sokerin lisäksi se sisältää proteiineja ja aminohappoja eli on muurahaisille mieluinen ateria.

Muurahaisten ja pionien symbioosista on olemassa kaupunkilegenda: pionin nuput eivät pysty normaalisti aukeamaan, elleivät muurahaiset poista nupun pinnalla olevaa vahamaista sokerinestettä ja siten auta pionia. Tässä ei liene perää, mutta muurahaiset eivät myöskään ole pionin nupulle harmillisia. Pioni tarjoaa muurahaisille aterian korvaukseksi siitä, että ne samalla puhdistavat nupun pinnalta silmuja vahingoittavat tuholaiset. Kun pionin kukat aukeavat, lakkaavat ne kiinnostamasta  muurahaisia. Torjunta tässä kohtaa ei siis ole tarpeellista. Pionin nuppujen kuivuminen ennen avautumista on yleensä harmaahomeen aiheuttamaa ja johtuu esimerkiksi liiasta lannoittamisesta tai muuten suuresta ilmankosteudesta, joka on altistanut pionin homeelle.

Toinen tilanne, jossa torjunta-apua sen sijaan tarvitaan, löytyy muurahaisten ja kirvojen yhteistyöstä. Jos vasta istutetun hedelmäpuun latvukseen alkaa muurahaisten ralli alhaalta maasta aina oksankärkeen saakka, on sinne syntynyt muurahaisten laidunmaa, jossa lypsylehminä toimii kirvalauma. Muurahaiset keräävät kirvoista mesikastetta (kirvan ulostetta) ja vastalahjaksi muurahaiset suojelevat kirvalehmiään niiden vihollisilta, esimerkiksi leppäkertuilta. Tällaisen tilanteen huomatessaan tarhurin kannattaa ottaa avuksi  muurahaissirote (torjunta-aine) ja ripotella sitä uhrina olevan puun tyvelle renkaaksi. Aika nopeasti muurahaisten liikenne puuhun lakkaa ja sen jälkeen kirvat voi ruiskuttaa pois puuta kiusaamasta. Ruiskutukseen on kotikonstina vaikkapa mäntysuopaliuos, jonka vahvuus on 2-3 dl mäntysuopaa ja 10 litraa lämmintä vettä. Ruiskuttamista joutuu yleensä toistamaan parikin kertaa. Tärkeä on, ettei mäntysuopaliuoksesta tee liian vahvaa – muuten se polttaa kasvien lehtien reunat ruskeiksi.

Kirvoista ja muurahaisista on hauska video YLE 1:n opettaja-tv:ssä, jossa kameran zoomi on ollut riittävällä tarkkuudella. Kannattaa katsoa Riston luontokoulu: http://oppiminen.yle.fi/hyonteiset-muita-selkarangattomia/muurahainen-lypsaa-kirvoja