Aikainen kevät on hyvä aika tarttua toimeen lehtipuiden hoitoleikkauksissa. Omaa leikkaustekniikkaa voi arvioida, jos on jo aiempina vuosina leikannut puista oksia – jäljet kertovat ammattitaidosta… tai sen puutteesta.

Vaahteran oksaan on jätetty pitkä tappi ja kuori ei pääse kasvamaan leikkauskohtaa peittoon.

Maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmää, mutta leikkaukset pitäisi tehdä alkukeväällä ennen kuin ilmat liikaa lämpenevät. Mukavin ilma on pari astetta pakkasta ja poutasää Kovalla pakkasella kuoret helposti repeävät ja liian myöhään leikatessa puiden nesteet jo virtaavat ja kuori irtoilee puusta leikkauskohdan ympäriltä.

Jokainen pois sahattu oksa on puulle haava ja toipuminen kuluttaa puun voimavaroja. Huonossa kulmassa olevat oksat kannattaisi poistaa jo ajoissa: mitä nuorempi puu, sitä pienemmät leikkaushaavat oksien poistamisesta jää. Optimaalista olisi, jos poistettavat oksat jättäisivät vain pieniä parisenttisiä haavapintoja. Leikkauspintoihin ei nykyoppien mukaan enää tarvitse käyttää haavanhoitoaineita, mutta leikkaaminen on parempi tehdä kuivalla ilmalla, niin ilmassa on vähemmän sienitautien itiöitä. Terävillä välineillä saa leikkauspinnasta mahdollisimman sileän. Sileä leikkauspinta kuivaa nopeammin kuin rosoinen pinta.

Mahlaa valuvat puut: koivut, vaahterat, hevoskastanjat, kirsikat ja luumut on parempi jättää loppukesälle. Erityisesti koivu vuotaa runsaasti mahlaa jo helmikuusta ja saa kevätleikkauksesta herkästi lahovikoja. Koivun mahlavuoto päättyy jo juhannuksen jälkeen, jolloin sitä voi leikata – mutta silloinkin säästeliäästi.

Puumuotia: oksankaulus on aivan nimensä veroinen.

Kun isompaa oksaa joutuu sahaamaan pois, pitää varoa ettei se irrotessaan repäise rungosta kuorta mukaansa. Usein sahausta on tehtävä alhaalta ylöspäin, ettei vahingoita rungon kuorta sahalla. Helpompi siis lyhentää oksa aina reilusti kauempaa rungosta tapille ja tehdä lopullinen sahaus vasta sen jälkeen.

Tässä tammen runkoa, kyljestyminen on onnistunut. Oksan poistosta on aikaa jo muutama vuosi. . Tammi kestää hyvin leikkaamista, eikä se ole yhtä arka sienituhoille kuin esimerkiksi vaahtera. Vielä pari vuotta ja poistettua oksaa ei huomaa enää juuri ollenkaan.

Puilla on nerokas systeemi oksien kiinnitystekniikassa. Rungon solukot ja oksien solukot kiinnittyvät toisiinsa kerroksittain. Alkukesällä ensin kasvaa oksien solukon vuosikasvu ja sen jälkeen vasta rungon solukko. Näin oksat ovat periaatteessa hyvin tiukasti kiinni puussa. Kun tutkiin oksan kiinnityskohtaa runkoon, näkyy oksankaulus, joka ympäröi oksaa selkeänä pullistumana. Rosoinen kuoriharjanne näkyy oksan tyvessä ja se on rungon ja oksan solukoiden yhtymäkohta. Oksaa sahatessa oksankaulus ja kuoriharjanne pitää jättää ehjäksi. Oksankaulus suojaa puuta lahottajasieniltä. Eli oksa leikataan mahdollisimman tarkkaan pois vahingoittamatta oksankaulusta.