Puistoruusu Ilo – Iloinen yllätys

Näyteikkuna

Puistoruusu Ilo on yksi uusista kotimaisista ruusuista. Jalostajat nimeävät usein jotain erityisen hienoa omalle nimelleen –  siksi olemme ajatelleet, että tämä saattaisi olla yhden tämän ruusun jalostajan, Peter Joyn suosikkiruusuja.

Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva

Ilo-ruusun kukka on miedosti tuoksuva. Sen väri on ruusunpunainen, aavistuksen lohenpunaiseen vivahtava. Kukat ovat litteitä, pienehköjä ja sievän puolikerrannaisia.

Eniten Ilo on hämmästyttänyt sen hankkineita kasvuvauhdillaan: pieni taimi puskee pitkiä kaarevia oksia jo seuraavana vuonna istutuksesta ja osoittautuukin nopeasti liian isoksi kukkapenkin keskelle. Ilo-ruusua siis taidetaan usein siirtää juuri tuon yllättävän ison koon vuoksi. Mutta eihän isoilla vanhemmilla voi pientä lasta ollakaan. Ilon ”äiti” Kempeleenruusu (Kempeleen kaunotar, R.majalis x pendulina -risteymä) on erityisen suosittu Oulun seudulla ja yksi komeimmista ja voimakkaimmin leviävistä perinneruusuista, jota ei kannata liian pieneen tilaan istuttaa innokkaiden juurivesojen vuoksi. Ja Ilon ”isä” kandalainen pilariruusu ”John Davis” on  sekin yli kaksimetrinen komea hujoppi, jonka oksia pitää yleensä vähän sitoa.

Kuvissa Ilo muistuttaa enemmän isäänsä sekä lehtien että kukkien muodon perusteella. ”John Davis” -ruusu on jalostettu Ottawassa Central Experimental -farmilla ja se on nimetty  englantilaisen arktisten alueiden tutkimusmatkailijan muistoksi, joka yritti 1500 -luvun lopulla löytää luoteisväylää lukuisilla merimatkoillaan. Vaikka ”John Davis” -ruusu on jalostettu vasta 1980-luvulla, siitä on jo tullut suosittu köynnösruusu ja pensasruusu.

Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Kukkien väri on hiemna lohenpunaisempi kuin yleensä vaaleanpunaisilla ruusuillamme.

Ilo-ruusun lehdet ovat kauniin kiiltävät ja heleän vihreät. Pensas ei tunnu olevan arka härmälle eikä muillekaan ruusuja usein vaivaaville taudeille.

Iloinen yllätys on ollut todella pitkään jatkunut kukinta tänä kesänä. Myöskään jatkuva sade ei ole haitannut Ilon kukkien aukeamista yhtään. Ja tähän mennessä iloinen yllätys on ollut myös pitkien oksien hyvä talvenkestävyys. – Ihan nimensä veroinen ruusu siis.

Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia.

Pitkät ja lähes piikittömät oksat ovat täynnä siroja nuppuja ja jo auenneita kukkia. Pienessä pihassa Ilosta voi tehdä köynnösruusun leikkaamalla ylimääräiset oksat pois. Tilavassa paikassa Ilosta saa kateutta herättävän aidanteen, koska sillä on kauniisti kaartuva kasvutapa. Hoitoleikkauksetkin ovat melko helppoja, koska oksat ovat niin sileitä piikeistä.

 

Rosa mundi – ruusu kuin polkkakarkki

Näyteikkuna

Viime kesän ruusuvalokuvat tuovat jo kukkien ja kesän odotuksen. Yksi suosikeista on ranskanruusuihin kuuluva kirjoapteekkarinruusu ”Rosa Mundi” eli ”Versicolor”. Se on karmiininpunaisen apteekkarinruusun silmumutaatio. Yhden pensaan silmun perintötekijöissä on tapahtunut mutaatio ja siitä on kasvanut oksanhaara, jonka kukat ovatkin aivan erilaiset. Ja millaiset kukat! Puna-valkoraitaiset, tuoksuvat, karkkikukat. joita matalahko pensas aivan pursuaa heinäkuun keskikesässä. Ruotsalaiset kutsuvatkin pensasta kuvaavasti  nimellä ”polkagrisros”.

Kirjoapteekkarinruusu

”Rosa Mundi” eli ”Versicolor”

”Rosa Mundi” on vanhanajan ruusuista aivan erityisen kiehtova sen pitkän historian vuoksi. Koska kukan muoto ja väri on helposti tunnistettava, löytyy ensimmäinen kirjallinen kuvaus jo vuodelta 1583. Asialla oli flaamilainen kasvitieteilijä Carolus Clusius, joka ilmeisesti tuohon aikaan toimi Wienin keisarillisen lääkekasvipuutarhan prefektinä http://fi.wikipedia.org/wiki/Carolus_ClusiusToki  ”Rosa Mundia” on oltu tunnistavinaan jo Pompeijista löytyneistä freskoista.

Todennäköisesti sen alkuperä on Lähi-Idässä. Tai ainakin ”Rosa Mundin” yksivärisen äidin apteekkarinruusun, jonka ristiritarit toivat sotaretkiltään Eurooppaan 1200-luvulla. Pariisin lähelle Provinsiin syntyi ruusuviljelyn teollisuus, jossa tuotettiin apteekkarinruusuista ruusuvettä ja muita lääketarpeita aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.

Kirjavalla ”Rosa Mundilla” on kuitenkin aivan erityinen oma tarinansa, joka ei viittaa parantaviin lääkkeisiin. Englannin kuningas Henry II:lla oli kaunis rakastajatar Rosamund Clifford, josta kuningatar Eleonoora ei pitänyt. Mustasukkainen kuningatar myrkytti Rosamundin  (v.1176) ja kuningas järjesti hautapaadelle ”Rosa Mundin” kukkia aina vuosittain Rosamundin kuolinpäivänä. http://gardenofeaden.blogspot.fi/2009/04/historic-roses-rosa-mundi.html.

Romanttista tai ei, mutta ”Rosa Mundi” on yksi parhaiten kukkivista vanhoista pensasruusuista, jos ei kaipaa kovin korkeaa ruusupensasta. Omajuurisena se leviää pyöreäksi alle metriseksi pensaaksi ja vaatii kuivahkon aurinkoisen kasvupaikan. Lannoitustakaan ei saa kovin paljon käyttää. Joskus kirjavakukkaisesta ruusupensaasta kasvaa yllättäen sivuoksia, joissa on  puhtaan karmiininpunaiset kukat. Joku yksittäinen ”Rosa Mundin” silmu on silloin päättänyt parantua mutaatiostaan ja palautuu takaisin apteekkarinruusuksi.